14.3.2012

Ovet auki seurantaloon! Esitelkää hyvin korjattua taloanne ja ehdottakaa sitä palkittavaksi

Perinteiseen tapaan seurantaloja ylläpitävien yhdistysten yhteistä Valtakunnallista seurantalopäivää vietetään jälleen syyskuun toisena viikonloppuna Euroopan rakennusperintöpäivien yhteydessä. Mahdollisimman monen seurantalon toivotaan pitävän ovensa avoinna ja esittelevän toimintaansa. 

Rakennusperintöpäivien teema Liikunta- ja urheiluympäristöt sopii monien seurantalojen tarkasteluun, koska ne toimivat voimistelun, pelien ja tanssin paikkoina ja niiden lähiympäristöön liittyy usein urheilukenttiä.

Seurantaloja palkitaan hyvästä korjauksesta

Joka vuosi yksi seurantalo saa Hyvän korjauksen palkinnon tunnustuksena perinteitä kunnioittavasta ja yhteishenkeä luovasta korjauksesta. Lisäksi jaetaan kunniamainintoja. Nyt etsitään vuoden 2012 palkittavaa kohdetta, jota voi ehdottaa toukokuun loppuun saakka.

Vuonna 2011 palkittiin Mäkiäisten työväentalon korjaus.
Kuva: Marjaana Heinonen
.
Tunnustuspalkinnon kohteen tulee olla korjattu siten, että mahdollisimman paljon sen alkuperäisestä hengestä on säilytetty, korjaukset on tehty oikeanlaisilla korjausmenetelmillä hyvää makua noudattaen ja mahdolliset laajennukset on suunniteltu kokonaisuuteen sopeuttaen.

Ehdotuksia palkinnon saajiksi voivat lähettää niin yksityishenkilöt kuin erilaiset yhteisötkin. Ehdotuksia otetaan vastaan 31.5.2012 saakka. Tarkemmat tiedot menettelystä, palkinnon myöntämisperusteet sekä tarvittavat lomakkeet löytyvät Kotiseutuliiton sivuilta.

Hyvän korjauksen palkinto on Designstudio Muotohiomon suunnittelema
takonaulaa muistuttava pronssiveistos. Kuva: A-M Halme/Kotiseutuliitto


Palkintoraati arvioi esitykset ja tunnustuspalkinnon myöntämisestä päätetään loppuvuodesta. 

Vuonna 2011 Hyvän korjauksen palkinnon sai Mäkiäisten Työväenyhdistys Mäkiäisten työväentalon perusparannus- ja laajennustyöstä. Talo sijaitsee Pöytyällä Varsinais-Suomessa. Palkinto luovutetaan talolle juhlatilaisuudessa 23.3.2012.

Tutustu seurantaloihin: www.seurantalot.fi
Miten seurantaloja korjataan ja käytetään? http://seurantalot.fi/seurantalotoimijat/

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...