2.10.2014

Kulttuuriympäristöpäivien pääviikonloppuna järjestettiin runsaasti tapahtumia

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien pääviikonloppua vietettiin tänä vuonna 12.-14.9. teemalla Näkymätön kulttuuriympäristö. Teeman merkeissä järjestettiin runsaasti tapahtumia eri puolilla Suomea. Läpi koko Euroopan järjestettiin kymmeniä tuhansia tapahtumia 50 eri maassa.

Rakennusperinto.fi-sivuston tapahtumakalenteriin ilmoitettiin kaikkiaan lähes 90 tapahtumaa pääviikonlopulle. Päivien ohjelmassa on vielä syksyn aikana useita tapahtumia ja koko vuoden aikana on järjestetty jo lähes 200 tapahtumaa.

Lohjanseudun kuvataidekoulun kulttuuriympäristöpäivien tapahtumassa
tehtiin vanhaa Puu-Anttilan taloa näkyväksi eri tavoin. Kuva: Maria Léman.

Lämmin kiitos kaikille tapahtumien järjestäjille ja tervetuloa mukaan jälleen ensi vuonna!

Palautteenne on tärkeää

Kiitos myös jo antamastanne palautteesta – se on hyvin arvokasta tulevia päiviä suunniteltaessa. Odotamme edelleen palautetta niiltä, jotka eivät vielä ole sitä oman tapahtumansa osalta lähettäneet.
Kaikkien palautetta antaneiden kesken arvotaan kirjapalkinto syksyn aikana.

Sähköinen palautelomake löytyy osoitteesta http://www.rakennusperinto.fi/kulttuuriymparistopaivat/tapahtumat/fi_FI/palaute/.

Tapahtuman kävijämäärän lisäksi olisi tärkeää saada palautetta myös kulttuuriympäristöpäivien esitteistä ja muusta materiaalista. Otamme lisäksi mielellämme vastaan myös toiveita ja kehitysideoita: minä sinä tapahtumanjärjestäjänä kaipaisit avuksesi? Mistä olisi sinulle ja tapahtumallesi hyötyä?

Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöpäivien kierroksella
tutustuttiin Tampereen arkeologiseen menneisyyteen.

Kuva: Miinu Mäkelä, Vapriikin kuva-arkisto.

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu käynnissä - voittajaryhmä palkitaan 500 eurolla!

Kulttuuriympäristöpäivien lapsille ja nuorille järjestämä Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu jatkuu 15. lokakuuta asti. Kilpailussa tehdään näkymättömästä kulttuuriympäristöstä näkyvää ideoimalla oman lähiympäristön kohteeseen merkityksellistä toimintaa.

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailuun voi osallistua 15.10. saakka.

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...