12.3.2013

Tonavan sauna - Lämmintunnelmainen koti


12.3.2013 alkavassa Eläköön rakennus! juttusarjassa esitellään kohteita, joissa käyttötarkoitus on muuttunut. Sarjaan voi edelleen ilmiantaa rakennuksia tai rakennelmia!


Turun VIII kaupunginosassa, vanhalla Port Arthurin työläisalueella, erään puutaloyhtiön pihalla sijaitsee Tonavan sauna. Se rakennettiin vuonna 1905 julkiseksi saunaksi. Tuon ajan asunnoissa ei omia saunoja ollut, vaan asukkaat kävivät peseytymässä kylpylaitoksissa, joita Port Arthurinkin alueella oli neljä kappaletta.

Etualalla Tonavan Sauna, takana vanha leipomorakennus.

Tonavan saunassa oli kolme saunaosastoa, erikseen saunat naisille sekä miehille ja yksi, jonka saattoi varata koko perheen käyttöön. Toisin kuin ympäröivät rakennukset, sauna on tulipalovaaran vuoksi rakennettu kokonaan kivestä.

Yleiset saunat korvataan yksityisillä - tilat uuteen käyttöön


Asuntokohtaisten saunojen yleistyttyä julkisten saunojen aika oli ohi ja Tonavan sauna sulki ovensa 1976. Tämän jälkeen tila toimi erilaisten teollisuusfirmojen käytössä, jolloin saunarakenteita sekä väliseiniä purettiin pois. Lisäksi alkuperäinen sisäänkäynti talon pitkältä sivulta siirrettiin talon päätyyn, jossa vanha sivuovi suurennettiin suureksi lastausoveksi.

Tehdasajoilta on jäänyt muistoksi Uuniseppien ensimmäinen uuni.

Alkuperäisestä saunasta jäi jäljelle ainoastaan huonejako sekä pieniä yksityiskohtia, kuten vanha lipunmyyntiluukku nykyisen keittiön ja olohuoneen välillä.

Työhuoneen lattiassa on jäljellä vanhojen lauteiden tähden rakennettu korotus. Hetken aikaa 1980-luvulla rakennuksessa toimi Turun Uuniseppien tehdas, ja muistona siitä eteisessä seisoo vielä ensimmäinen heidän rakentamansa kaakeliuuni.

Saunan pääsymaksu maksettiin
oikeanpuoleisen luukun kautta.
Portaat muistuttavat lauteiden paikasta.


Yksityisasunto tuo vanhaan saunaan uutta elämää


Vuonna 1997 rakennus sai uudet omistajat ja muutos asunnoksi alkoi. Tällöin mm. entisen suurimman tilan, pukuhuoneen välikatto purettiin ja kattoon lisättiin kattoikkunoita.  Lastausovi pienennettiin alkuperäiseen kokoonsa.

Sisäänkäynti siirrettiin talon toiseen päähän, jossa oli valmiiksi ovi, josta miesten saunan kylpijät tapasivat talvisin juosta hankeen vilvoittelemaan.  Puolentoista vuoden työn lopputuloksena on neljän huoneen, parven, keittiön ja saunaosaston kaunis kokonaisuus.

Olohuone toimi aiemmin pukuhuoneena.
Eteishuone oli alun perin miesten sauna.

Lisätietoja:

Seuraava Eläköön rakennus! kohde esitellään ensi viikon tiistaina 19.3.2013.

Lue myös lisää  vuositeemasta Eläköön rakennus! ja tule mukaan järjestämään ohjelmaa rakennusperintöpäiville!


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella hieno koti. Kuinka vanha tuo talo oikein on?

Hanna kirjoitti...

Tietojeni mukaan talo on rakennettu vuonna 1905. Voin tarkistaa tämän vielä! t. Hanna

Hanna kirjoitti...

Valmistumisvuosi on tosiaan 1905.

Anonyymi kirjoitti...

Ei uskoisi että turussa on tämmöistä aina olen luullut että kaikki vanha on sielät purettu

Anonyymi kirjoitti...

Onhan koko Portsa rakennettu 1900- luvun alussa. Tutustu www.portsa.fi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...