9.4.2014

Perinteistä kylätutkimusta uusin tavoin


Kansatieteellinen tutkimus ja perinteenkeruu tuovat useimmille mieleen muistikirja kädessä kulkeneet harmaapartaiset herrasmiehet, jotka havainnoivat kansallispukuihin sonnustautuneiden maalaisten elämää. Sellaista kansatieteellinen tutkimus saattoi olla vuosikymmeniä sitten.

Kaupungistuvassa Suomessa kansatieteilijöiden katseet ja kiinnostuksen kohteet suuntautuivat vähitellen maaseudusta kaupunkiin ja nykyajan ilmiöiden tutkimukseen. Ennen niin tavalliset maaseudun kylätutkimukset ovat tänä päivänä äärimmäisen harvinaisia. Vantaan kaupunginmuseon Helsingin pitäjän kirkonkylää tutkiva hanke on siksi aivan erityinen.

Kirkonkylän raitti kesäisenä päivänä 2013. Kuva Riina Koivisto/
Vantaan kaupunginmuseo.

Erityislaatuinen on myös tutkimuskohteena oleva Kirkonkylä. Se on maalaismaisen ilmeen säilyttänyt kylä keskellä suurkaupungin sykettä. Keskiajalla perustettu kylä on strategisen sijaintinsa takia ollut vuosisatojen ajan laajan alueen keskus. Rautatien rakentamisen myötä Helsingin pitäjän keskus siirtyi vähitellen Tikkurilan suunnalle ja Kirkonkylä jäi syrjäseuduksi. Rakennuspaine on ollut voimakasta kylän ympärillä ja Tuusulantie, lentokenttä sekä Kehä III ovat lohkoneet palasia kylästä. Pitäjän vanhan keskuksen ydinalue on kuitenkin säilynyt suurten valtateiden kainalossa.

Kylää ei tietenkään voi tutkia ilman sen asukkaiden suostumusta ja yhteistyöhalua. Kirkonkyläläiset ovat avanneet ovensa tutkijoille ihailtavan avoimesti. Kyläläisiä on haastateltu ja vanhoja valokuvia on taltioitu. Kyläläisiä on haluttu osallistaa tutkimuksen tekoon mahdollisimman paljon. Koko työtä ohjaa kyläläisistä koostuva toimikunta, jonka mielipiteitä ja ehdotuksia on kuunneltu. Kyläläiset ovat itse halunneet, että tutkimuksessa nostetaan esiin historiantutkimuksen usein unohtamat naiset ja lapset sekä arkielämä.

Kirkkomaan aidalla kuvattiin syksyllä 2013 lastenkirjaa.
Kuva Riina Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo.

Kylän asukkaat, koululaiset ja harrastusryhmät ovat osallistuneet tutkimuksen tekoon monin eri tavoin. Koululaisille on kerrottu projektista, Kyrkoby skolan oppilaat ovat tehneet pienoismalleja kylän taloista ja Helsinge skolan lukion oppilaat ovat tutustuneet kylään kasvikartoittajina. Kylästä tehtävän lastenkirjan kuvaukset toteutettiin tiiviissä yhteistyössä kyläläisten kanssa. Yhteistyötä tehdään partiolaisten kanssa ja Marttojen avulla kerätään talteen kylän vanhoja ruokareseptejä.

Helsingin pitäjän kirkonkylä vuonna 1915. Kuva B. Enroth.

Nykytutkijoilla on käytettävissään harvinaisen hyvä vertailuaineisto kylän kehityksestä. Kirkonkylä on ollut säännöllisesti arvovaltaisten tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Gabriel Nikander on tutkinut kylän taloja 1900-luvun alussa, Ilmar Talven johdolla kylä oli perinteisen kylätutkimuksen kohteena 1950-luvun lopulla. 1970-luvulla Bo Lönnqvist suoritti kylässä perinteenkeruuta.

Projektiin liittyy myös kylän mailla tehdyt arkeologiset kaivaukset. Vuoden 2014 lopussa päättyvän projektin lopputyönä syntyy kaksikielinen historiateos, lastenkirja ja verkkonäyttely. Kirkonkylän tutkimuksen etenemistä voi seurata projektin facebook-sivuilta osoitteesta www.facebook.com/Kirkonkyla.

FM Riina Koivisto, Vantaa-Seura/Kirkonkylä-projekti. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Vantaan kaupunginmuseon Muistaakseni-blogissa.

Kirkonkylä-projektia ja se tuloksia esitellään perjantaina 11.4. Heurekassa järjestettävässä seminaarissa Pintaa syvemmältä – tutkimustuloksia historiallisesta Kirkonkylästä. Seminaari on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa. Lisätietoja seminaarista.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...