Liikuntapaikkakysely: Yhteistyötä ja yksilösuorituksia

Yksi merkittävimmistä muutoksista suomalaisten liikuntaharrastuksissa sotienjälkeisestä ajasta tähän päivään tuntuu olevan harrastajien omassa osallistumisessa liikuntapaikkojen rakentamiseen ja hoitoon. Jos sotien jälkeen mieli harrastaa vaikkapa korkeushyppyä, oli tilanne usein se, että paikka oli ensin itse rakennettava. Nykyään saavumme valmiille salille tai kentälle, ja harjoituksen jälkeen suuntaamme suoraan kotiin - siivouksenkin hoitaa joku muu. Vaivatonta, mutta viihtyisimmekö harrastuksen parissa paremmin, jos yhdessä tekemisen kulttuuri olisi vahvempi?

On muistettava, että myös aktiivista seuratoimintaa on maassamme edelleen paljon. Silti moni meistä harrastaa liikuntaa yksin. Viihdymme yksin lenkkipoluilla, keskitymme yksin kuntosaliharjoitukseen ja ryhmäliikuntatunneillakin liikumme yksin. Yhdessä liikuntaympäristökyselyyn tulleessa vastauksessa kerrotaan erilaisesta ajasta.

Kirjoittaja muistelee, kuinka heti sotien jälkeen nuoriso innostui urheiluharrastuksesta ja paikkakunnan pojat päättivät rakentaa urheilukentän.

Kun oli saatu lupa maanomistajalta, alettiin rakentamaan kenttää nuoruuden innolla. Korkeushyppypaikka vauhdinottoratoineen, pituus- ja kolmiloikka-paikka sekä keihäänheitto- ja kuulantyöntöpaikat. Pehmikkeeksi haettiin paikalliselta sirkkelisahalta sahanpurua ja muutenkin tehtiin urheiluvälineet etupäässä itse. Kylän naiset keräsivät ompeluseuroissaan rahaa, jolla voitiin ostaa kiekko ja kuula. Seipäät korkeushyppyyn tehtiin itse, kukin oman seipään, joita sitten arvosteltiin porukan keskellä.

Rämehaan kenttä rakennettiin kylän väen voimin ilman yhteiskunnan tukea. Myös lähiseudun kyliin syntyi vastaavia urheilupaikkoja, ja pian miteltiin kylienvälisissä kilpailuissa. Kirjoittaja muistaa niissä olleen jo suuren urheilujuhlan tuntua, kun eri puolilta pitäjää saapui ihmisiä kannustamaan suosikkejaan.

Monet meistä kuitenkin liikkuvat mielellään yksin. Toisessa liikuntaympäristökyselyyn tulleessa vastauksessa kirjoittaja kertoo haluavansa keskittyä harjoitteluun, ei seurusteluun. Kerrostalon alakerran kuntosali oli hänelle muuten tervetullut uudistus, mutta ajatus naapureista harjoittelemassa samassa pienessä tilassa on saanut kirjoittajan käyttämään sitä verraten harvoin. Siksi kirjoittaja suosii kaupallisia saleja, erityisesti niitä, joissa on hyvät laitteet, toimiva ilmastointi ja viihtyisä sisustus. Eikä liikaa ruuhkaa.