Porlan satavuotias kulttuurimaisema

Porlan laitos oli Suomen ainoa keskieurooppalaistyyppinen lampiviljelylaitos.

Lohjalla sijaitseva arvokas luontopuistomme on perustettu kalanviljelylaitokseksi vuonna 1916 Porin kauppakoulun johtajan Hugo Laguksen aloitteesta. Vuosien saatossa altaat ovat kehittyneet uskomattomaksi keitaaksi täynnä arvokasta elämää.

Porla on monien eläinlajien koti

Porla on kulttuurihistoriallisesti merkittävä paikka. Se on ollut maamme johtava tutkimus-, koulutus- ja opetuslaitos alallaan ja siellä tehtiin tärkeää limnologista vesiensuojelututkimusta. Vaikka siis kansallisesti katsoen merkittävä kalanviljelystoiminta on loppunut jo vuosia sitten valtion säästötoimien vuoksi, ovat siitä iloinneet sadat ja tuhannet eri kasvi-, eläin-, hyönteis- ja eliölajit.  Myöhemmin maisemasta on ansiokkaasti pitänyt huolta vuosikymmeniä kalastusmestari, alueen nykyinen vuokralainen Pekka Ilmarinen.


Pro Porla Ry, joka perustettiin turvaamaan Porlan tulevaisuus jälkipolville, on tehnyt valtavasti työtä alueen pelastamiseksi suunnitellulta massiiviselta rakentamiselta. Vihdoinkin kesäkuussa kaupunginhallitus vihelsi pelin poikki. Kerrostaloalue ei tule nyt toteutumaan. Alueelle on 70-luvulta lähtien aika ajoin suunniteltu kerrostaloasumista ja hotellia, joten vieläkään ei ole aika ruususen unelle. Tämä on vain lyhyt hengähdystauko mikäli historia jatkaa itsensä toistamista.

 

Porlan luonnonpuistoon panostetaan

Porla on hallitun villi luontokohde.

Porlan luontopuistoon on nyt vihdoin kuitenkin tahtoa panostaa. Siitä halutaan kehittää houkuttelevampi virkistyskohde mutta kuitenkin luonnon ehdoilla. Tämä herkkä ekosysteemi vaatii asiantuntevaa suunnittelua ja tarkkaa harkintaa vähäistenkin muutosten osalta. Alue on rakentunut sata vuotta, eikä sitä pidä mennä kehittämään kiireessä ja hätäillen. Alueen herkät eri lajit tulee huomioida, samoin tasapainon säilyminen ihmismäärien lisääntyessä alueella. Tästä on ikäviä tuoreita esimerkkejä maailmalla, jopa Suomessa.  Ei tule koskaan unohtaa, että tämä on ainutlaatuinen, hallitun villi luontokohde. Porlan kesyttäminen kauniiksi puistoksi ja pelkästään ihmisen viihtyvyyden näkökulmasta ei saa olla tavoitteena. Porlaa ei tule erehtyä vertaamaan suoraan vastaavan oloisiin kohteisiin joissa on puisto rakennettu nimenomaan tyhjästä, ottaen ansiokkaasti käyttöön joutomaa. Tästä esimerkkinä vaikkapa liettynyt ja pahoin saastunut Sapokanlahti joka sai uuden upean elämän.


Onneksi ajat ovat siis muuttumassa. Ihmiset etsivät ja arvostavat keitaita joihin on helppo pääsy lähelle luontoa ja hiljaisuutta. Hakeudumme paikkoihin, joilla on luonnetta, tarina ja historia. Porlassa kaikki on jo valmiina. Porlan suojeltu alue on hyvin pieni. Ei ole mahdollista säästää lajeja ilman ympäröivien alueiden tukea, sillä lajit tarvitsevat laajaa ympäristöä suojakseen. Porlaa kaavoitettaessa on otettava huomioon alueen kokonaisuus ja kaiken muutostyön vaikutukset lajeihin. 

Porla ja Aurlahti ovat julkista kaupunkitilaa ja niiden olemassaolo tasapainoisena, tuttuna kulttuurimaisemana on merkittävä. Niillä on aina ollut tärkeä tehtävä toimiessaan luontevina kokoontumispaikkoina, tarjotessaan hyvinvointia ja virkistystä asukkaille. Porlan altaiden erityinen maailma antaa mahdollisuuden oppia ja ymmärtää luonnon monimuotoisuutta ja siten ehkä innostaa ottamaan vastuuta omasta elinympäristöstään. Tämä on maisema johon monet meistä ovat juurtuneet.  Tällä maisemalla on paljon tarinoita kerrottavanaan ja me haluamme kuulla niitä, juuri tässä, maisemassa jonka edelliset sukupolvet ovat meille säilyttäneet.

Porlassa voi nauttia luonnon voimaannuttavasta kokemuksesta.

 

Satavuotiasta Porlaa juhlitaan 12.-14.8., tule mukaan!

Perjantaina 100-vuotisjuhlat avataan Aurlahden liikunnallisella puistotapahtumalla. Lauantaina vietämme juhlapäivää Lohjan Yhteislyseon lukiolla kakkukahvien merkeissä, kuunnellen puheenvuoroja Porlan menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Sunnuntaina Porlan luontopäivässä on luvassa elämyksiä: tule souturetkelle tai kuvauttamaan itsesi historiallisissa tunnelmissa.

Porlan satavuotisjuhlat ovat osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.

 Maria Léman, ympäristöaktiivi, kuvataideopettaja Lohjalta 

Seuraa Porlaa:
Instagramissa @proporla
Facebookissa Pro Porla ry
www.proporla.fi

Aiempia blogitekstejä Porlasta:
5/2016 Porla, kulttuurimaisema Lohjalla
10/2015 Euroopan kulttuuriympäristöpäivät Lohjalla: keksipicnic ja flashmob

Jäljet johtavat muovitehtaalle

Talouspaperia, suklaata, kenkiä, hissejä… Tehtaasta kotiin ja työstöstä käyttäjälle. Tänä vuonna Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailussa kerrotaan tuotteiden tarinoita. Teollisuuden ja tekniikan teema näyttäytyy meille lopputuloksensa kautta.  

 

Käyn laukkuani läpi jo varmaan kolmatta kertaa. Haluaisin pureutua jonkin päivittäin käyttämäni, lähellä valmistetun tuotteen vaiheisiin, mutta tehtävä osoittautuu yllättävän kinkkiseksi. Tavaroiden jäljet johtavat liki poikkeuksetta ulkomaille tai muuten kauas tuntemattomaan.

On pakko valita jokin toinen tulokulma. Jospa lähtisi liikkeelle siitä, mitä omassa lähiympäristössäni tuotetaan, minkälaisissa paikoissa tuotanto tapahtuu ja mihin tuotteet ennen pitkää päätyvät?

Kotikaupunkini Porvoon teollisuudenaloista yksi on ylitse muiden: öljy ja sen johdannaiset. Kilpilahden alue Svartbäckin kylän rantamailla on 1960-luvun lopulta alkaen ollut Neste Oy:n ja sen perillisten valtakuntaa: jalostamo, petrokemiaa, muovitehtaita... Monesta porvoolaissuvusta on Kilpilahteen kuljettu töihin jo usean polven ajan. Tässäpä paikallinen kulttuuriympäristö, jolla on ollut valtava vaikutus seudun elämään ja kehitykseen!

Itselleni yrityksistä läheisin on muoviteollisuuden raaka-aineita valmistava Borealis Polymers Oy. Sen juurilta löytyy valtionyhtiöiden Enso-Gutzeitin ja Nesteen sekä joidenkin yksityisten yritysten vuonna 1969 perustama Pekema Oy. Liiketoimintaa on vuodesta 1994 jatkanut Borealis. Tällä hetkellä kansainvälisessä omistuksessa oleva yhtiö työllistää Porvoossa reilut 900 henkeä.

Tavallinen tallaaja tulee harvoin vierailleeksi modernissa teollisuuslaitoksessa. Tutumpia ovat pittoreskit ruukit tai jo aikaa sitten hiljenneet punatiiliset makasiinit. Pienimuotoiseen tottuneelle Borealiksen massa ja mittakaava huimaavat heti kättelyssä: Valtava alue täynnä laitoksia, siiloja, soihtuja, varastoja, putkistoja, teitä… Niin, sekä tietenkin ääniä ja ihmisiä – tämä kulttuuriympäristö ei hiljene edes jouluna tai juhannuksena!

Vaikuttavaa kerrassaan, mutta mitä monimutkainen koneisto lopulta suoltaa sisuksistaan? Tuntuu jopa hieman uskomattomalta, että Borealiksen päätuote on nuppineulanpään kokoinen, pikkuruinen muovipelletti. Pelletistä ja sen sadoista miljoonista kavereista jatkojalostajat valmistavat putkia, pakkauksia, päällysteitä, kalvoja ja paljon, paljon muuta.

Muovituotteen elinkaari on kuluttajalle oikeastaan varsin näkymätön. Kenties vesi Sinunkin asuntoosi kulkee Borealiksen pelleteistä tehdyssä putkessa? Auton kojelaudasta ja pakasterasian seinämästä meitä katsovat lukemattomat yhteen sulatetut pelletit. Muovia on kaikkialla - se kyllä tiedetään - mutta käsi ylös, kuka osaa takeltelematta kertoa sen reitin kotiin ja kylille?

Vuonna 2015 Borealis on esimerkki teollisuuden kulttuuriympäristöstä, jossa historia ja nykypäivä elävät rinnakkain. Mutta kuinka kauan? Tehdasyhdyskunnat ovat aina nousseet ja kaatuneet talouden ja tekniikan vääjäämättömän kehityksen mukana. Valmistetaanko Kilpilahdessa muovia 50 tai 100 vuoden kuluttua? Missä kunnossa silloin ovat 1970-luvun rytmikkäät konttorirakennukset? Entä itse prosessilaitteet tai korkeuksia uhmaavat siilot?

Kulttuuriympäristön kannalta ajan kuluminen on usein kaksiteräinen miekka. Toimiva, kehittyvä teollisuus joutuu vuosien saatossa lähes väistämättä uusimaan tai ainakin rajusti muokkaamaan kalustoaan, tuotantotilojaan ja rakennuksiaan. Toisaalta kuihtuvaa tai hylättyä teollisuusympäristöä ja sen säilymistä jälkipolville uhkaavat muut vaarat.

Borealiksen toiminnalla on takanaan jo yli 40-vuotinen historia osana maamme teollisen perinnön ketjua. Melkoinen vahvuus mille tahansa yhtiölle, mutta osataanko se nähdä ja tunnistaa? Miten yhdistää perinnön vaaliminen osaksi nykypäivän ja tulevaisuuden liiketoimintaa? Kuinka kertoa tuotteen tarina niin asiakkaille, omistajille kuin suurelle yleisölle?

Pääkonttorin seinältä löytyy jo hienoja mustavalkokuvia tehtaan alkuajoilta. Olisiko historiikin laatiminen seuraava askel?

Kaikki kuvat: Borealis Polymers Oy. 

Ilana Rimón, Kulttuuriperintökasvatuksen seura

Alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille tarkoitetussa Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailussa kerrotaan tuotteiden tarinoita. Osallistumisaikaa 15.10.2015 saakka!

Varkauden teollisuus 200 vuotta

Varkauden teollisuuden katsotaan alkaneeksi 20.4.1815, jolloin Gustaf Wrede sai senaatilta luvan perustaa ruukin Varkauteen. Kuluvana vuonna on siis juhlittu Varkauden teollisuuden 200-vuotista taivalta, juuri sopivasti Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tämän vuoden teemaan ajoitettuna.

Varkauden teollisuus on luonut Varkauteen monimuotoisen ja runsaan teollisesta historiasta kertovan rakennetun ympäristön. Varkauden keskustaajama-alueelle sijoittuukin kuusi RKY-aluetta: Varkauden tehtaat, Kommila-Kosulanniemi -asuinalue, Päiviönsaaren vanha keskusta, Varkauden Kauppakadun alue, Könönpellon asevelikylä sekä Taipaleen kanava-alue. Näiden lisäksi vielä Kangaslammin kaupunginosa muodostaa oman maaseutumaisen valtakunnallisesti merkittävän kylänraitin.

Varkauden puunjalostustehtaat sijaitsevat keskeisellä ja näyttävällä
paikalla. Kuva: Varkauden museot

Varkauden teollisista ympäristöistä näyttävin ja näkyvin on Varkauden puunjalostustehtaiden alue. Alueella on näkyvissä Ivar ja Valter Thomén 1910-luvun arkkitehtuuria (voimakanava- ja asema 1914, puuhiomo vesitorneineen 1916, selluloosatehdas 1919) sekä Karl Lindahlin suunnittelemaa rakennuskantaa 1920-luvulta (happotorni 1923, kellotornin muutos 1925). Varkauden teollisuuden suunnittelijoina ovat toimineet lisäksi myös Bertel Jung, Gunnar Aspelin ja Alvar Aalto. Modernia arkkitehtuuria edustaa mm. kiinteän polttoaineen voimalaitos K-6 (arkkitehtitoimisto Gullichsen-Kairamo-Vormala, 1990).

Tehtaan alueeseen liittyy olennaisena osana Kommila-Kosulanniemen asuinalue, jossa kuvastuu 1900-luvun alun tarkka hierarkia. Eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat asuivat heille suunnitelluilla asuinalueilla. Kosulanniemen puutarhakaupunkimainen huvila-alue oli varattu tehtaan johdolle ja ylemmille virkamiehille. Lähimpänä tehdasaluetta sijaitsivat alempien virkamiesten ja mestareiden asuinrakennukset. Työläisten asuinrakennukset rakennettiin Savontien varteen entisen Kommilan tilan maille.

Tehtaan kupeeseen rakennettiin työntekijöille Peltolan kaltaisia asuntoja.
Kuva: Varkauden museot

Peltola herää!

 

Varkauden teollisuuden ytimessä sijaitsee kaksikerroksinen puutalo Peltola. Vuonna 1917 Ivar ja Valter Thomén piirustusten mukaan valmistunut tehtaan työväestön asuinrakennus muutettiin jo 1920-luvulla Karl Lindahlin suunnitelmien mukaisesti mestariasunnoiksi ja alempien virkamiesten käyttöön. Asuinkäytössä rakennus toimi 1900-luvun lopuille saakka, minkä jälkeen se on ollut satunnaisessa käytössä mm. tehtaan komennusmiesten asuntona.

Peltola on toiminut kuluvana vuonna Varkauden teollisuuden juhlavuoden tapahtumakeskuksena. Se on valjastettu tähän tarkoitukseen Varkauden museoiden toimesta ns. paikan adoptointimenetelmällä, jossa paikka tai rakennus otetaan käyttöön tilapäisesti. Paikan adoptointi on tapa aktivoida kokemaan lähellämme olevia tiloja ja ympäristöjä uudella tavalla. Menetelmällä kiinnitetään huomiota myös rakennussuojeluun ja yhteiseen vastuuseen, kohteen ylläpitoon ja siitä huolehtimiseen. Tähän kaikkeen Peltola on soveltunut erinomaisesti.

Peltolassa on järjestetty kevään ja kesän aikana yleisötilaisuuksia, konsertteja, luentoja, näyttelyitä, työpajoja ja paljon muuta matalan kynnyksen toimintaa. Tiloissa on toiminut mm. pop-up taidenäyttelytila, kesäkahvila, leikkihuone lapsille ja lapsenmielisille, työpajatila, kerran viikossa järjestetyt kulttuurikahvilat sekä teollisuuden juhlavuoden infopiste. Peltolan piha-alueella sijaitsee Päivi Raivion syötävistä kasveista koostuva ympäristötaideteos Tunne+tila, joka on toteutettu yhdessä alueen koululaisten kanssa. Teos on osa Maaseudun sivistysliiton Paikan tuntu -hanketta.

Peltolan viihtyisällä piha-alueella on järjestetty esimerkiksi kirpputoreja.
Kuva: Varkauden museot

Peltolan kesä on ollut vilkas, mutta meno ei lopu syksylläkään. Syksyn aikana Peltolassa järjestetään mm. koululaisretkiä, kansalaisopiston kursseja ja erilaisia yleisötapahtumia. Suurena jäähyväisjuhlana vietetään luonnollisesti Euroopan kulttuuriympäristöpäivää, jolloin Peltola kesäkahviloineen avautuu yleisölle vielä viimeisen kerran tapahtumaviikonlopun ajaksi. Viikonlopun aikana Peltolassa mm. keskustellaan paikkakunnan kulttuurista, sanataiteillaan lasten ja aikuisten kanssa, tutustutaan ukulelen soittoon, kerätään tarinoita tehdaskaupungin elämästä sekä yhteisötaiteillaan. Päivi Raivion Tunne+tila -teoksen sadonkorjuun merkeissä nautitaan lähellä tuotetuista tarjottavista sekä vedetään yhteen tapahtumavuoden aikana saatuja kokemuksia.

Varkauden teollisuuden 200-vuotista taivalta on vuoden mittaan juhlittu Peltolan lisäksi myös muualla. Elokuussa avautui Varkauden museon Teollisuuden tekijät – Kymmenen tarinaa tehtailta -näyttely, joka kertoo varkautelaisesta teollisuudesta tekijöidensä kautta. Teollisuusjuhla on näkynyt erilaisissa tapahtumissa, kuten joka kesäisessä lastentapahtumassa Vekara-Varkaudessa. Teollisuusteemaan on syvennytty myös opastetuilla kävely- ja katujunakierroksilla, alueellisen Soisalo-opiston kurssitarjonnassa ja useilla muilla eri tavoilla.

Kymmenen tarinaa tehtailta –näyttely tarjoaa ihmislähtöisen tavan tutustua
Varkauden teollisuushistoriaan. Kuva: Varkauden museot

Hanna-Kaisa Melaranta
Olli Nissinen
Varkauden museot

Katso myös Peltola herää! ja Teollisuuden tekijät -näyttely Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumakalenterissa.

Päivälehden museo uudistuu

Kun teollisuuden ja tekniikan perintö -teemavuoden tapahtumat huipentuvat syyskuussa, sulkee Päivälehden museo ovensa. Päivälehden museossa käynnistyy näet mittava uudistus, jonka vuoksi se joudutaan sulkemaan yleisöltä. Vaikka ovet ovat kiinni koko syksyn, ehdimme kuitenkin mukaan teemavuoden loppukahinoihin, sillä uudistettu museo avataan jo joulukuussa.

Museouudistuksen yhteydessä myös graafisen teollisuuden toiminnasta kertovan Painokellarin ilme muuttuu. Suositut työnäytökset kuitenkin jatkuvat. Painovärin tuoksu ei Ludviginkadulta katoa!

Taiteiden yönä 20.8. kello 19–21 järjestetään vielä yksi erikoistyönäytös ennen remonttitaukoa. Työnäytöksessä kirjapainoalan veteraanit esittävät aidoilla työvälineillä ja koneilla, miten sanomalehdet ja kirjat valmistettiin gutenbergilaisella tekniikalla. Tervetuloa katselemaan ja kuuntelemaan!

Painokellarissa voi samalla tutustua Stadissa tehty -näyttelyyn. Näyttelyssä on esillä Stadin ammattiopiston painoviestinnän linjalta tänä vuonna valmistuneiden opiskelijoiden päättötöitä. Tulevat graafisen alan ammattilaiset ovat työstäneet työt itsenäisesti aina suunnittelusta toteutukseen saakka. Työt ovat monipuolisia: mm. kirjoja, mainospainotuotteita ja -tuoteperheitä sekä lehtisiä.

Taiteiden yönä kello 18.30 Painokellarissa julkistetaan Stadissa tehty -näyttelyn voittaja. Voittajan valitsee Päivälehden museon nimeämä raati. Heti palkintojen jaon jälkeen alkavassa työnäytöksessä perinteet ja nykypäivä kohtaavat, sillä Painokellarin työnäytöksiin osallistuvat veteraanit ovat saaneet ammattioppinsa Helsingin kirjapainokoulussa, jonka toiminnan jatkaja Stadin ammattiopisto on.

Näyttelyn juliste / Päivälehden museo.

Osallistuminen teollisuuden ja tekniikan perintö -teemavuoden tapahtumiin on ollut mielenkiintoinen kokemus Päivälehden museolle. On hyvä sitoa yksittäisen museon toimintaa laajempaa kontekstiin. Museon rooli viestinnän ja graafisen teollisuuden erikoismuseona on profiloitunut entistä selkeämmin ja teemavuoden tapahtumista olemme saaneet ideoita oman toimintamme kehittämiseen.

"Tervetuloa Taiteiden yönä Painokellariin" toivottavat työnäytösmiehet.
Kuva: Päivälehden museo

Markku Kuusela
Päivälehden museo


Päivälehden museon työnäytökset ja muut Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumat näet tapahtumakalenterista.

Lisää tapahtumasi tuikkimaan Euroopan tähtikartalle!

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät on osa Euroopan laajuista European Heritage Days -kokonaisuutta, joka toteutetaan joka syksy 50 Euroopan kulttuuriyleissopimuksen allekirjoittaneessa maassa. Päivien tapahtumiin osallistuu vuosittain arviolta 20 miljoonaa ihmistä. Tapahtuman pääviikonloppua vietetään syyskuun toisena viikonloppuna – tänä vuonna 11.–13.9.

Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien tapahtumia European Heritage Days
-sivuston kartalla.

Tutustu sinäkin koko Euroopan yhteiseen verkkosivuun. Kaikki Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumajärjestäjät voivat halutessaan lisätä tapahtumansa sivustolle.

Sivuston kautta myös Suomen tapahtumat saavat Euroopan laajuista näkyvyyttä. Tapahtumajärjestäjien kannattaakin hyödyntää tämä hieno tilaisuus tehdä tapahtumastaan aidosti kansainvälinen. Suomessa järjestettävistä tapahtumista kartalla näkyvät jo esimerkiksi opastettu kävelykierros Kymintehtaan alueella Kouvolassa ja esitelmä- ja muistelutilaisuus savonlinnalaisella Savolan sahalla. Käy tutustumassa karttaan!

Suomessa järjestettävät tapahtumat keskittyvät toistaiseksi
eteläiseen ja keskiseen Suomeen. Ehkäpä pohjoiseenkin saadaan
pian tapahtumia?

Käyttäjätunnukset sivustolle voi pyytää kansainvälisen sivuston rekisteröintiosion kautta oikeasta yläkulmasta. Tämän jälkeen oman tapahtuman kartalle voi lisätä helppokäyttöisellä lomakkeella, johon ohjeet löytyvät täältä. Myös kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori voi lisätä tapahtumanne kansainväliselle sivulle, mikäli lähetätte tätä varten yhden tapahtumaanne sopivan valokuvan sähköpostitse osoitteeseen erp@kotiseutuliitto.fi.

Nyt Suomen kartta täyteen tähtiä!

Virtaa Pielisjoesta

Kartta: Pielisjoki. Kuvassa Kuurnan voimalaitos
© Pohjois-Karjalan museo/ Karjalan Maan valokuvakokoelma

Suomen neljänneksi suurin järvi, Pielinen, laskee 70 kilometriä pitkän Pielisjoen kautta Joensuun eteläpuolella sijaitsevaan Pyhäselkään. Pielisjoen muokkaus teollisuuden tarpeisiin alkoi 1700-luvun loppupuolella, kun pappismies Jaakko Stenius vanhempi perkautti Utran kosken. 1800- ja 1900-luvuilla puuteollisuutta syntyi ja sammui joen rannoilla ja kanavointitöitä riitti runsaskoskisessa joessa. Pielisjoen viimeinen valjastusaalto oli 1950–1970 -luvuilla, kun jokea varustettiin nippu-uiton ja teollisuuden tarpeisiin suurin uittosuluin, avokanavin ja voimalaitoksin.

Kaltimon voimalaitos

Kaltimon voimalaitos rakennettiin Kaukas Oy:n Lappeenrannan tehtaan tarpeisiin. Rakentaminen aloitettiin toukokuussa 1956.  Voimalaitoksen koneasema tehtiin kahta koneistoa varten, joista ensimmäinen kytkettiin valtakunnan verkkoon syyskuussa ja toinen joulukuussa 1958. Punatiilisen funkkistyylisen rakennuksen suunnittelivat helsinkiläiset arkkitehdit Erik Kråkström ja Ahti Korhonen. Nykyisin laitoksen omistaa UPM Kymmene oyj Energia ja laitos jauhaa energiaa 135 gigawattia vuodessa.

Voimalaitoksen yhteyteen rakennettiin uiton tarpeisiin uusi, 1700 metriä pitkä, kanava, jonka pudotuskorkeus on 9 metriä. Valmistuessaan uittosulku oli Suomen suurin. Voimalaitoksen takia Pielisjoen vedenpinta nousi ja Kaltimon jokivarren tienoot muuttuivat reippaasti. Nesterinsaaren kanava jäi joen itäiseen haaraan rakennetun massiivinen maapadon ja patoaltaan alle. Kaltimon vanha kanava ja Häihän kanava jäivät myös altaaseen ja menettivät merkityksensä.  Kaltimon pahvitehdas räjäytettiin nousevan veden tieltä, ja Pielisjoen yli johtava maantiesilta oli rakennettava uudestaan. 

Kaltimo © Pohjois-Karjalan museo

 

 

Kuurnan voimalaitos

Kuurnan Voima Oy:n perustettiin syksyllä 1958. Voimalaitoksen rakentamisen aloittamista viivästyttivät vaikeudet padotusaltaiden maahankinnoissa. Lisäksi ajankuvaan kuului ydinenergiaan liittyviä suunnitelmia, ja vesivoiman rakentaminen oli hienoisessa vastatuulessa. Toisaalta voimalaitoshanketta puolustettiin aluepoliittisilla näkökohdilla. Itä-Suomi oli tuolloin synkkää työttömyysaluetta. Voimalatyömaa pääsi vauhtiin vuonna 1967. Valtaosa rakentajista oli Pielisjoen rantakunnista ja työluvan sai 1 325 työntekijää. Voimalaitoksen rakentamiseen kytkettiin myös mittavia väylien muutostöitä joella. Vaalea, yksikertainen voimalaitosrakennus siltoineen ja kanavineen valmistui vuonna 1971. Valtaosin Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n omistaman Kuurnan vuosituotto on 115 gigawattia.

Kaltimon voimalaitoksen rakentaminen
© Pohjois-Karjalan museo / Esko Eskelinen

Ennen niin vuolas Pielisjoki virtaa nykyään verkkaisesti. Vedenkorkeus, penkereet ja koko jokimaisema ovat muuttuneet ensimmäisestä koskien perkauksista. Vaikka voimalaitokset patoaltaineen ovat muokanneet maisemaa ihmisten tarpeita varten, ovat ne näyttäviä teollisuushistoriakohteita.

Iiris Heino, amanuenssi
Pohjois-Karjalan museo

Pohjois-Karjalan museon näyttelyssä Ei vettä rantaa rakkaampaa navigoidaan pitkin oman maakunnan vesistöjä.

Liikkeelle! kehottaa Tekniikan museon väki

Tekniikan museossa avataan perjantaina 24.4. valokuvanäyttely Liikkeelle! – Valon ja voiman tekijät. Näyttely vie kiinnostavalle aikamatkalle 1940–1960-luvuille sodanjälkeiseen aikaan ja ilmapiiriin. Mitä näyttelyn, todennäköisimmin yrityksen sisäisen ja ulkoisen viestinnän tarpeisiin luoduista, kuvista voidaan nähdä ja mitä ne kertovat? Tämä mainittu yritys oli vuoteen 1988 asti nimeltään Strömberg, seuraavaksi ABB Strömberg ja sittemmin pelkästään ABB.

Tästä asiasta kävimme museon näyttelytiimissä paljon keskustelua. Tiedämmekö me yksittäisen kuvan taustoja, tai miksi kuvat on otettu? Mutta loppujen lopuksi näyttelykokonaisuutta kuratoidessamme tajusimme, että yksittäisten kuvien tulkinta ei ole olennaista.

Alkuperäinen kuva yksin omassa majesteettisuudessaan kertoo kovin
toisenlaista tarinaa kuin sama kuva mainoksessa Voima ja Valo -lehdessä
vuodelta 1954. Mainoksessa kerrotaan teknisesti muuntajatyypin hyödyistä.

Kuvien alkuperäinen käyttötarkoitus ei olekaan näyttelyn näkökulmasta keskeisintä, sillä kuvamateriaalia on tarkasteltu hyvin laajassa kulttuurihistoriallisessa kontekstissa. Sodan jälkeisen lehdistön historiaa tutkinut Jyväskylän yliopiston tutkija Antero Holmila kertoo uusimmassa Trafiikki-lehdessä (ilmestyy huhti–toukokuussa 2015), että ”yhtenäistä kansakuntaa korostettiin jatkumona talvisodan hengelle. Lehdistö korosti itsehillintää ja vaali valistushengen mukaisesti kansakunnan moraalia. Työ ja työn eetos olivat merkittävässä roolissa. Suomi kuvattiin keskelle selviytymiskamppailua, josta pääsisi eteenpäin ainoastaan kovalla työllä ja hammasta purren”. Tämä henki ei näkynyt vain lehdistössä vaan melkeinpä kaikessa: kouluissa ja työpaikoilla, politiikassa ja julkisessa hallinnossa, taiteessa ja viihteessä.

Kun näiden ”lasien” läpi tarkastelimme kuvakokoelman kuvia ja muuta ajan arkistomateriaalia, kuvissa todella näkyi ajan henki. Työ ja työteliäisyys, teknologiaan liittyvä tulevaisuudenusko, teollisen tuotannon tehostaminen ja usko tekniikan tuottamaan aineelliseen hyvinvointiin olivat havaittavissa.

Rationalisointipuhe ei jäänyt talouslehdistöön vaan levisi kaikkialle.
Kuva on aukeama Kotiliedestä 1/1948.

Aina tietenkin toivomme ihmisten tulevan paikan päälle museoon näyttelyyn tutustumaan, mutta Liikkeelle! – Valon ja voiman tekijät -näyttelyyn ja sen teemoihin ja tunnelmiin voi tutustua myös mobiiliopastuksen kera, näyttelyssä käymättä. Mobiilioppaassa on näyttelykuvien lisäksi lehtileikkeitä, mainoksia sekä radio- ja televisio-ohjelmaklippejä Ylen Elävästä arkistosta. Monipuolinen media-aineisto todella vie aikamatkalle. Itseäni mobiiliopasta tehdessä jäi moneen kertaan mietityttämään mikähän on sitä meidän ajan ”rationalisointia”, jolle nauretaan 50-60 vuoden päästä. Vaikka suomalaiset ovat yhä koulutetumpia, medialukutaitoisempia ja Suomikin moniäänisempi, aina löytyy asioita ja ismejä aikaa kuvaamaan – ja joiden viljely lehdissä, puheessa, politiikassa ja teoissakin muuttuu jopa humoristiseksi.

Elävän Arkiston filmi vuodelta 1959 vakuuttelee suomalaisia sähkön eduista ja suomalaisesta laatutyöstä sähkölaitteiden valmistuksessa.

Valon ja voiman tekijät -näyttelyn aineisto on laajasta Trafiikki ry:n Liikkeelle! – Suomi sodan jälkeen -hankkeen aikana Tekniikan museon digitoimasta kuvamateriaalista. Tuolloin digitoitiin systemaattisesti museolle lahjoitetun, kokonaisuudessaan noin 20 000 kuvan, kokoelman kuvia 1940–60-luvuilta. Koko kokoelman aineisto on vuosilta 1889-1971, joten digitoitavaa riittää vielä tuleviinkin projekteihin.

Osa digitoiduista kuvista, löytyy suomalaisten museoiden kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteisestä www.finna.fi-palvelusta. Finnassa voi tutkia Tekniikan museon digitaalisia aineistoja ja Strömberg-kokoelmasta selailla voi reilua 2100 kuvaa 1940–50-luvuilta. Kuvissa näkyy Strömbergin tehtaita ja tehdassaleja, koneita, tuotteita ja henkilökuntaa. Kiinnostuneille tiedoksi, että aineisto löytyy Finnasta hakusanalla TMKA_3.

Riina Linna, palvelutuottaja, Tekniikan museo

www.tekniikanmuseo.fi, www.facebook.com/tekniikanmuseo 

Kirjapainot Helsingin teollisen kulttuuriperinnön ytimessä

Helsinki tunnettiin jo 1800-luvulla suurten sanomalehtien, kirjapainojen ja kustannusyhtiöiden kaupunkina. Nyttemmin kirjapainojen merkitys pääkaupungin elinkeinoelämässä on vähentynyt, mutta vielä viitisenkymmentä vuotta sitten kirjapainoteollisuus oli Helsingin suurin teollinen työllistäjä.

Kirjapainoille oli ominaista, että ne toimivat kaupungin sydämessä. Ensimmäiset helsinkiläispainot 1820-luvulla perustettiin kaupungin hallintokeskuksen lähelle Kruununhakaan ja Esplanadien tuntumaan, sillä kirjapainoissa asioi tuolloin pääasiassa hallinto- ja yliopistoväkeä. Kun kaupunki laajeni etelään kohti Punavuoren ja Ullanlinnan kallioita, seurasivat kirjapainot asutuksen ja nopeasti kasvavan liiketoiminnan perässä.

Rautakirjan jakeluautoja Hietalahden rannassa. Autot noutivat tuotteita
takana olevan talon graafisen alan yrityksistä. Kuva: Päivälehden arkisto.

Hietalahden satamaradan valmistuminen vuonna 1894 keskitti kirjapainojen toimintaa Kampin kaupunginosaan. Erityisen suosittu oli Lönnrotinkatu, joka alkoi keskikaupungilta ja päättyi satamaan. Lönnrotinkatua onkin kutsuttu Suomen ”painavimmaksi kaduksi”. Esimerkiksi 1960-luvun puolivälissä sen varrella toimi kuusitoista kirjapainoa. Naapurustossa Annankadulla oli seitsemän, Kalevankadulla kuusi ja Uudenmaankadulla kolme kirjapainoa. Aivan niiden lähellä, Mannerheimintiellä toimi Hufvudstadsbladetin ja Ludviginkadulla Helsingin Sanomien kirjapainot. Painokoneiden jyrinä ja latomakoneiden kilinä olivat kiinteä osa pääkaupungin ydinkeskustan elämänrytmiä.

Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien painaminen aivan Helsingin
ydinkeskustassa hallitsi pääkaupungin öistä katukuvaa paperitoimitusten ja
lehtien jakelun muodossa. 1976 kuorma-autoliikenne alkoi jo pahasti
ylikuormittaa katuväylää. Vuonna 1978 paino siirtyikin avarampaan
toimintaympäristöön Vantaan Martinlaaksoon. Kuva: Päivälehden arkisto.

Enimmillään pääkaupungin kirjapainot työllistivät 12500 ihmistä, mutta kasvu taittui 1970-luvulle tultaessa. Tällöin suuret kirjapainot alkoivat tilanpuutteen vuoksi muuttaa pois keskustasta. Muuttoliike suuntautui pääasiassa Espooseen ja Vantaalle.

Helsinkiläisen kirjapainoteollisuuden perinteeseen pääsee tänäänkin tutustumaan Päivälehden museon Painokellarissa Ludviginkadulla. Painokellari sijaitsee 1950-luvulla rakennetussa Sanoma Oy:n kiinteistössä, samoissa tiloissa, joissa painettiin Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat aina vuoteen 1978 saakka.

Tilgmannin kirjapaino osti vuonna 1872 Annankadun ja Lönnrotinkadun
kulmassa sijainneen tontin, jolle rakentui vaiheittain massiivinen toimitalo.
Kirjapaino siirsi toimintansa Espooseen 1970-luvun alussa ja kiinteistössä
toimii Euroopan kemikaalivirasto. Kuva: Erkki Järvinen.

Painokellarissa järjestetään tänä keväänä sarja Euroopan kulttuuriympäristöpäivien Teollisuuden ja tekniikan perinnön teemavuoteen liittyviä työnäytöksiä, joissa vanhat kirjapainokonkarit kertovat ammatistaan: latomisesta, taittamisesta ja painamisesta. Näissä työnäytöksissä helsinkiläinen teollisuusperinne on vahvasti läsnä.

Markku Kuusela, tutkija, Päivälehden museo

Lisätietoa Päivälehden museon kevään työnäytöksistä.

Teollisuuden ja tekniikan perinnön teemavuosi lähtee Porissa käyntiin luentosarjalla

Porissa toimivan Rosenlew-museon juuret ovat tehdaslähtöiset. Museo avattiin yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 1984 Rosenlew-yhtiön tehdasmuseona. Perustana oli kokoelma, jonka yhtiön palveluksessa työskennellyt Olavi Koskinen oli kerännyt pitkän uransa aikana.

Museorakennus on entinen kruununviljamakasiini, joka valmistui vuonna 1866 kruununvirkatalon etupihalle.  Sen suunnitteli G.T. Chiewitz. Saman suunnittelijan käsialaa on lähellä museota sijaitseva Keski-Porin kirkko, Kokemäenjoen rannan tuntumassa sekin. Museona toimiva makasiini on Aittaluodon tehdasalueen vanhin säilynyt rakennus ja suojeltu kulttuurihistoriallisen arvonsa vuoksi.

Rosenlew-museon julkisivu.
Kuva: Satakunnan museo.

Nykyään Rosenlew-museo toimii Satakunnan Museon yhtenä museoyksikkönä. Museorakennuksen ja kokoelmat omistaa Porin kaupunki, jolle ne siirtyivät vuonna 2003 silloiselta omistajaltaan UPM:ltä yhden euron nimellisellä kauppahinnalla.  Tilat kunnostettiin nykyaikaista museota varten, mutta kunnioittaen niiden alkuperäistä käyttötarkoitusta. Uudistettu museo sekä Rosenlew-yhtiön historiasta kertova perusnäyttely avattiin joulukuussa 2006.

Ympäri vuoden avoinna olevassa museossa nähdään joka vuosi kaksi uutta vaihtuvaa näyttelyä, joiden teemat liittyvät laajasti ottaen tekniikkaan ja teollisuuteen. Museo järjestää myös erilaisia tapahtumia, työpajoja ja luentosarjoja. Tallennustyössään museo vastaa erityisesti Rosenlewiin liittyvästä teollisuusperintöaineistosta.

Sampo-puimakone edustaa suomalaista maatalousteknologiaa.
Kuva: Satakunnan museo.

Rosenlew-museo aloittaa Euroopan neuvoston julistaman teollisuusperintövuoden 2015 viettämisen jo heti tammikuussa. Viiden luennon sarjassa käsitellään mm. teollisen perinnön vaalimista ja teollisuuden vaikutusta maisemaan. Yhtenä aiheena on porilainen pakkausteollisuus, jolla on ollut ja on yhä ympäri maailmaa ulottuvia yhteyksiä.  Mukana on myös kaksi luentoa, joissa käsitellään teollisuuden tietokoneistumisen varhaisia vaiheita. Monelle saattaa tulla yllättävänä tietona se, että teollisuuden ensimmäisiä tietokoneita käytettiin epävirallisesti ja jopa luvatta taiteen tekoon.

Rosenlew-museon järjestämän teollisuusperintövuoden 2015 luentosarjan tukijana on RKW Finland. Luentosarja on myös osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.


Teollisuusperintövuoden 2015 luentosarjan ohjelma Rosenlew-museossa:

26.1.
DI Erik Rosenlew: Teollisen perinnön vaaliminen - esimerkkinä Rosenlew

2.2.
Maisemantutkija, FM Eeva Sinerjoki: Porin teollinen maisema on suunniteltua poliittista maisemaa

9.2.
Diplomiekonomi Gösta Eklund: Neljä vuosikymmentä mukana pakkausteollisuudessa

23.2.
Säveltäjä, FT Petri Kuljuntausta: Suomen tietokoneistuminen ja tietokonetaiteen ensiaskeleet 1960-luvulla

2.3.
Hallituksen puheenjohtaja Kari Kontula: Oy W. Rosenlew Ab:n tietohallinto 1967–1983

Rosenlew-museon luentosarjassa perehdytään teollisuuden
tietokoneistumiseen. Uusia IBM-tietokoneita v. 1966 ihailevat Porin
kaupunginjohtaja Oiva Kaivola ja Rosenlewin varatoimitusjohtaja
Gustav Rosenlew. Kuva: Sven Raita. Satakunnan Museo.

Luennot pidetään maanantaisin klo 17.30 -18.30 Rosenlew-museossa, Kuninkaanlahdenkatu 14, 28100 Pori. Luennot ovat avoimia kaikille ja niihin on vapaa pääsy. Rosenlew-museon kotisivut:  www.pori.fi/rosenlew-museo

Lisätietoja: Leila Stenroos, p. 044 701 9510, leila.stenroos(at)pori.fi

Ei yhtään pöljempi pysäkki

Pöljän pysäkki on Siilinjärvellä Pohjois-Savossa sijaitseva pieni asemarakennus, josta on hyvää vauhtia tulossa kyläläisten yhteinen olohuone. Kyläyhdistys osti rakennuksen kunnalta 2013 ja remontoi yli satavuotiasta komeaa, mutta rapistumaan päässyttä vanhusta uuteen loistoon.

Pöljän pysäkki Katri Rautiaisen kuvaamana vuonna 1947.

Pöljän pysäkki on hyvä esimerkki uudenlaisesta seurantalosta. Tarve yhteisille kokoontumistiloille ei ole kadonnut minnekään, sillä työväen- ja maamiesseurantalojen sekä muiden alkuperäisten seurantalojen rinnalle tulee uusia kylä- ja kotiseututaloja, joita yhdistykset kunnostavat pääosin talkoovoimin. Usein seurantaloksi muutettava rakennus on vanha kansakoulu, mutta myös muita rakennuksia on otettu uuteen käyttöön.

Pihapiirin raivausta elokuussa 2013. Kuva: Aira Roivainen.

Vasta noin vuoden kestäneen kunnostusprojektin aikana Pöljän pysäkillä on korjattu katto, kunnostettu ikkunoita, maalattu sisätiloja ja ulkovuorta, rakennettu turva-aitaa ja tehty pihatöitä. Yksityiskohdatkin on entisöity huolella nimikylttejä ja lampunpidikkeitä myöten.

Elokuun toisena päivänä pysäkillä juhlistetaan avajaisia. Asemalla kun ollaan, ohjelmaan kuuluu sopivasti myös museojuna-ajelu. Tapahtuma on osa Seurantalopäivää, jota vietetään joka vuosi Euroopan kulttuuriympäristöpäivien yhteydessä.

Pöljän pysäkin kunnostusprojektia voi seurata pysäkin blogissa sekä Facebookissa.

Suljetusta avoimeksi ja talon identiteetin palauttaminen - puutarhakahvila Tervapääskyn tarina

Motto:

”Talojen kieli on sitä arkkitehtuuria, jota kaikki ymmärtävät ja osaavat äidinkielen tavoin. Arkkitehtuurin kuvilla on vastineensa jokaisen sielussa. ” (Bachelard: Tilan poetiikka)

Vuonna 1913 rakennettu Renvallin huvila tunnetaan Sääksmäellä nimellä Tervahuvila tai Tervapirtti.
Kuva: Renvallin perhealbumi

Sääksmäen keskiaikaisen kirkon itäpuolella vanhan Tampere – Hämeenlinna - maantien varrella Kelhinharjun rinteessä on maisemaa hallitseva musta kansallisromanttinen kaksikerroksinen hirsirakennus, johon ohikulkijan huomio kiinnittyy helposti. Se tuo mieleen norjalaisen alppimajan tai vanhan karjalaistalon.

Talveksi nostetaan yläkerran parvekkeelle luukut suojaksi.
Kuva: Harri Sulonen, Tampere

Yksityisomistuksessa oleva 100-vuotias huvila avautuu nykyisin muutamaksi heinäkuun viikoksi puutarhakahvila Tervapääskynä. Vuosien 2005 – 2006 ennallistavassa korjauksessa alakerta palautettiin entiseen arkkitehtoniseen tunnelmaansa. Korjauksessa mahdollistettiin myös rakennuksen yleisökäyttö modernisoimalla keittiö ja saniteettitilat.

Keittiö uusittiin niin, että sitä voidaan käyttää myös kesäkahvilan keittiönä.
Kuva: Harri Sulonen, Tampere



 Vanhan huvilan arvoitus

Ostimme mieheni kanssa Renvallin vanhan huvilan mummulaksi kesällä 2001. Olimme ainoat ostajat. Ehkä kiinnostuneita pelotti se, ettei talon ulkonäköä tai ikkunoiden muotoa saanut muuttaa.  Meistä rakennus juuri talovanhuksena on upea. Eniten meitä mietitytti se, onko meistä huvilan säilyttäjiksi. Huvila kun on rekisteröity Valtioneuvoston vahvistamaan kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten joukkoon. Vaikka huvila on ulkopäin ”suojeltu”, sisätilojen suojelu Suomessa on vielä harvinaista.

Hirsiseinien tervauksen vuoksi rakennusta on Sääksmäellä kutsuttu Tervahuvilaksi. Se olikin säilynyt ulkopuolelta ja pääosin rakenteiltaan alkuperäisenä.  Edellinen omistaja oli muuttanut alakerran huoneiden mittasuhteita. Katot oli madallettu, lankkulattiat päällystetty lastulevyillä ja muovimatoilla, hirsiseinät eristetty mineraalivillalla ja vuorattu paneeleilla. Keittiöstä oli vanha keltainen, ylhäältä ladattava kaakelihella purettu, ja keittiön ulko-ovi oli suljettu. Yläkerran kesäiset makuuhuoneet olivat säilyneet alkuperäisinä. 


Kesällä 2005 aidattiin puutarha ja rakennettiin vanhan valokuvan mukainen portti.
Sen piirsi arkkitehti Matti Klemola SAFA ja toteutti taitavasti Pertti Petäjistö Sääksmäeltä.
Kuva:  Anna Valli, Tampere



Päätimme, ettemme ryhdy suin päin korjaamaan tai uudistamaan rakenteita. Ryhdyimme tutkimaan huvilan ja sen rakentajan tarinaa päästäksemme selville, mitä olimme ostaneet. Sillä matkalla olemme yhä, yhtenä tuloksena entisöity huvila, puutarhakahvila Tervapääsky.

Alakerta entisöintiin perin pohjin v. 2005 – 2006, suunnittelijana arkkitehti Matti Klemola SAFA, vastuullisena toteuttajana kokenut entisöinnin opettaja, urakoitsija Aki Sulonen oppilaineen.
Kuvassa on alakerran salin takka. Entisöinnissä seinät käsiteltiin vahvalla kahvipatinalla. Siten myöhemmin tehtyjen remonttien vauriot saatiin peittoon. Kuva: Harri Sulonen, Tampere


Jyrkässä rinteessä sijaitsevan huvilan pohjoisseinässä oli muutamia lahovaurioita, kun sulava vesi oli valunut ja lahottanut hirsiä. Huvilan kulttuurikartoituksen ja huolellisen suunnittelun jälkeen alakerran ennallistavassa korjauksessa vuosina 2005 – 2006 poistettiin sisäpuolen pintakerroksia, joissa ei ollut huomioitu huvilan rakennusajankohtaa eikä arkkitehtuuria.

Myös keittiön ovi eli palvelijoiden kulkuväylä takaovi  korjattiin ja avattiin uudelleen.
Kuva: Harri Sulonen, Tampere

Pikkuhiljaa tutkimuksiemme myötä entisöinti eteni, ensin alakerran ikkunat, sitten aita ja portti, sitten alakerta ja viimeisimpänä puutarha. Sisäkatto palautettiin alkuperäiseen korkeuteen poistamalla vuosien aikana tehdyt madallukset. Samalla kirjastohuoneen hirsirakenteen taidokkaat holvaukset paljastuivat. Alkuperäiset pinnat kuorittiin esiin aiempien korjausten alta ja paikattiin. Vaurioituneet hirret vaihdettiin, lattioiden ja ikkunoiden tilkkeet täydennettiin.



Ikkunoiden holvaukset löytyivät.
Kuva: Harri Sulonen, Tampere

Lyijylasi-ikkuna, uuni ja alakerran ikkunat kunnostettiin ennallistaen. Käytettävät maalausyhdistelmät ja sävytykset räätälöitiin paikan päällä. Sähköjohdot vedettiin piiloasennuksena. Vesijohdot asennettiin kaukaloihin, joista vesi ohjautuu suoraan viemäreihin, jos vesivahinko sattuu. Kaikkialla käytettiin ekologisia, hengittäviä materiaaleja. 


Kirjastohuoneen kansallisromanttinen lasi-ikkuna irrotettiin varovasti hirsien lasketumisesta aiheutuneesta puristuksesta.  Nina Lehos entisöi sen, jonka jälkeen ikkuna asetettiin paikoilleen.
Kuva: Harri Sulonen, Tampere

Puutarha oli villiintynyt, mutta risukosta on löytynyt aikanaan suunniteltu puutarha perinnekasveineen. Puutarhan kasvit ja kukkien värisävyt ovat Renvallin suunnittelemat. Puutarhan kunnostus alkoi kesällä 2012.



Vanhan puutarhan kunnostamistyö alkoi v. 2012.
 Suunnittelijana ja toteuttajana on MMM Anna Lassila Fiskarsista.
Puutarhan kunnostaminen on meneillään yhä.
Kuva: Harri Sulonen, Tampere

Suljetusta avoimeksi

Jo kesällä 2002 avasimme puutarhakahvila Tervapääskyn, koska Tervahuvila näytti kiinnostavan ohikulkijoita. Suosio yllätti meidät. Järjestämme Renvallin henkisenä perintönä myös runoiltoja ja pienimuotoisia konsertteja. Lepakkoretkilläkin on oma yleisönsä.

Nykyisin huvila on aina heinäkuussa muutaman viikon ajan kaikille avoinna puutarhakahvila Tervapääskynä. Jokaisella kävijällä on mahdollisuus päästä yksityisomistuksessa olevaan rakennuksen alakertaan, katsella arkkitehtuuria, kuunnella talon tarinoita, nauttia kakkukahvit sisällä tai puutarhassa, olla maisemassa ja katsoa maisemaa, aistia 1900-luvun alun viipyilevää huvilatunnelmaa.

Vanhassa miljöössä tapahtuu mielenkiintoisia kohtaamisia isäntäväen, asiakkaiden tai vaikkapa runoiltojen esiintyjien välillä. Muina aikoina rakennus on alkuperäisessä käytössään yksityisenä huvilana.

Sisäkuva – Tervapääskyn kesätunnelmaa.
Kuva: Anna Valli, Tampere



Huvilan ja Renvallin tarina kirjaksi

Rakennuksen ja sen rakentajan tarinan tutkimisen toisena tuloksena on huvilan satavuotisjuhliin tänä kesänä ilmestyvä yli kymmenen asiantuntijan työstämä 150-sivuinen teos. Toimittamani kirja Tervapääskyn siivellä – Thorsten Renvallin ja hänen huvilansa tarina ei ole vain itsenäistymisen kuohuvien vuosien ja menneen elämänmuodon historiaa. Teos kertoo myös, millaisten muodonmuutosten jälkeen kansallisromanttisessa talossa ja vanhassa puutarhassa eletään suurimman osan vuotta tämän päivän mummulaelämää.

Kirjasssa hahmotellaan Renvallin sukua ja persoonaa sekä Sääksmäen kirkon seutua. 1900-luvun alun herrasväen huvilakulttuuri on taustana rakennuksen arkkitehtuuria, entisöintiä ja vanhaa puutarhaa koskevissa luvuissa. Teos esittelee myös Renvallin elämäntyötä ornitologina ja luonnonsuojelijana sekä Renvallin vuonna 1918 johtamaa Petsamon retkeä.

Tervahuvilan rakennuttaja, turkulainen filosofian tohtori, lehtori Thorsten Renvall oli merkittävään sivistyssukuun kuulunut aktiivinen ornitologi ja kiihkeä suomalaisuusmies. Hän halusi toisen sortokauden aikana kesälomalle sisämaan maisemaan, peltojen, järvien ja kirkon myyttiseen kansalliseen idylliin.

Vuonna 1912 suunnitellun ja 1913 valmistuneen huvilan arkkitehti on ollut ilmeisesti Renvallin perheystävä Lars Sonck, vaikka alkuperäisiä piirustuksia ei ole löydetty. Talon rakentaminen kuvataan erittäin hyvin Turun maakunta-arkistossa sijaitsevassa Thorsten Renvallin yksityisarkistossa. Siellä säilyneissä ja Sääksmäeltä lähetetyissä, rakennustyötä valvoneen Lennart Carsltedtin kirjeissä ainoastaan arkkitehdin nimi ja rakennuspiirustukset puuttuvat!

Kirjoittaja: Liisa Niinikangas

Kahvila Tervapääskyn yhteystiedot ja aukioloajat

Osoite: Sääksmäentie 825, 37700 Sääksmäki. puh. 0407154160 (Kari Niinikangas)

Avoinna kesällä 2013: 30.6. – 28.7.2013 ti – su klo 11 – 17, ma suljettu

Lisätietoja

• Puutarhakahvila Tervapääsky (Facebook)
• Tervapääskyn siivellä – Thorsten Renvallin ja hänen huvilansa tarina, toim. Liisa Niinikangas, 2013. Saatavana Tervapääskystä ja Enostonen verkkokaupasta.
• Arja Maunuksela: Tervapääskyn siivellä. Glorian antiikki 2/2011.

Eläköön rakennus! juttusarjassa esitellään kohteita, joissa käyttötarkoitus on muuttunut. Sarjaan voi edelleen ilmiantaa rakennuksia tai rakennelmia!

Lue myös lisää  vuositeemasta Eläköön rakennus! ja tule mukaan järjestämään ohjelmaa rakennusperintöpäiville!

Huittisten paloasemasta koti ja galleria

Eläköön rakennus! juttusarjassa esitellään kohteita, joissa käyttötarkoitus on muuttunut. Sarjaan voi edelleen ilmiantaa rakennuksia tai rakennelmia!

 

aseMatar Karru ja hullun torni

Kannattaa varoa mistä haaveilee, siitä voi tulla totta. Loppuvuonna 2002 kyselin muun keskustelun sivulauseessa Huittisten kaupunginjohtajalta: ”Mitä sinä sanoisit, jos minä sanoisin, että haluaisin ostaa kaupungilta vanhan paloaseman?”

Huittisten vuonna 1933 valmistuneessa paloasemassa
yhdistyvät klassismin ja funktionalismin piirteet.

Keväällä 2003 kauppa oli selvä, Huittisten vanha paloasema oli minun. Kiirastorstaina kaadoin ensimmäisiä väliseiniä paloaseman autotallitilasta. aseMaksi ristimäni rakennuksen yläkertaan rakennettuun asuntoon muutin heinäkuussa 2003. Autotallitilaan tehdyssä galleriaK:ssa avattiin ensimmäinen nykytaidenäyttely joulukuussa 2003.

Remontin tein yhdessä taiteilijatoverini Hannu Aaltosen kanssa. Rakennustyötunteja kertyi yhteensä 1703. Alakerran remonttia varten galleriaK:n takana oleva Katugalleria Huittinen -yhdistys sai EU-avustusta Joutsenten reitti -toimintaryhmän puollolla. Rakennuksen rappaukseen sain avustusta Länsi-Suomen ympäristökeskukselta.

aseMan kirjaston on 16-metrisessä tornissa.
Irtotikkailla haetaan kirjoja ylähyllyiltä.
Seinässä kiinni olevilla tikkailla noustaan
tornin katolla olevan luukun kautta "terassille".

Miksikö tahdoin paloaseman? Olin joskus lukenut jostain toimittaja Esa Keron ajatuksen siitä, että jokainen hullu tarvitsee oman tornin. Siksi.

aseMan tornilla on korkeutta melkein 16 metriä. Minä tein tornista kirjastoni. Hyllyjä on nyt neljän metrin korkeuteen. Ylähyllyn kirjoja kapuan hakemaan tikkaita pitkin, nyt käytössä ovat toiset, korkeammat, ja jatkettavat tikkaat.

Kim Simonssonin näyttely oli galleriaKssa helmikuussa 2007.

Alakerran galleriatilassa näyttelyitä pidettiin kevääseen 2008 asti. galleriaK:ssa esittäytyi suomalaisen taiteen kärkinimiä.

Galleria-aikana näyttelykäytössä olivat myös muut alakerran tilat. Kirsi Kaulanen esimerkiksi taituroi torniin Sammaksen ja Anne Koskinen sijoitti videoteoksensa talllitilan reilun metrin syvyiseen ja viitisen metriä pitkään rasvamonttuun.

aseMan ateljeessa luonnos Minna Karrun Apuraha-näyttelyksi.

Pöydällä Anneli Sipiläisen Auringonvaloa-teos,
lattialla siemeniä ja sipuleita aseMan puutarhasta.

Nyt galleriatila toimii omana ateljeenani ja esittämöK:na, jossa on mahdollista järjestää pienimuotoisia kulttuuritapahtumia.

Värillinen välitila vie yleisestä tilasta yksityiseen.

aseMan yksiö.

Yläkerran asuntoon, isoon yksiöön, mennään oranssiksi värjätyn portaikon kautta.

Toimittaja Jukka Yli-Lassila kirjoitti (Helsingin Sanomat 25.2.2005) matkasta alhaalta ylös: ”Persoonallisia piirteitä huomaa noustuaan oranssiksi maalattua kierreportaikkoa aseman yläkertaan.

Karrun kotina toimii valkoisuuttaan loistava avovintti, jonka sivuilta löytyy vaaleanvihreillä ja keltaisilla laatoilla omakätisesti kaakeloitu vessa, punainen vaatehuone sekä häränsilmäikkunaan päättyvä kappelimainen nukkumatila.

Kontrasti ikkunoista avautuvaan pikkukaupunkimaisemaan ei ole niin jyrkkä kuin voisi kuvitella. Kotoisuutta luovat muun muassa sijoilleen jätetyt palokuntalaisten varustekaapit ja pieni puulämmitteinen kamiina.

Minimalistiset huonekalut eivät ole viileää designtavaraa. Esimerkiksi valkoiset puupenkit ja suuri pöytä ovat itse rakennettuja.

"Vanhoista kirjahyllyistä ja lastulevystä", Karru lausahtaa.”

"Kuutiollinen" taidetta.

Toimittaja Anna Aromaa kiinnitti huomiota yksiöni toiseen päähän (Glorian Koti, syyskuu 2004).  ”Karrun henkilökohtainen galleria, jonka ainoa kaluste taulujen lisäksi on valkoisen levyn taakse piilotettu piano. Taiteilija Karru on todellinen minimalisti, joka saa jatkuvasti vastata yhteen kysymykseen: ’Milloin hankit kotiisi lisää huonekaluja ja mattoja?
Vastaus kuuluu: ’En koskaan’. Karru unelmoi jo pikkutyttönä valkoisesta kuutiosta, johon voisi sijoittaa taidetta. Paloaseman muuttaminen sellaiseksi on todellinen yhden nainen missio.”

Häränsilmäikkuna ja selkeyttä

 

aseMa eli Huittisten vanha paloasema rakennettiin paloasemaksi vuonna 1933.

Häränsilmäikkuna ja pilasterit ovat aseMan klassismia.

V. E. Toivolan suunnittelema rakennus on vuosien aikana säilyttänyt hyvin alkuperäisen asunsa. Siinä on nähtävissä sekä 1930-luvun selkeälinjaista funkkista että 1920-luvun klassismia nurkkapilastereineen ja häränsilmäikkunoineen. ”Huittislaisia on onniteltava tämän uuden ja kauniin paloaseman johdosta” kirjoitti Satakunnan Kansa 2.11.1933.

Palokunta toimi asemarakennuksessa vuoteen 1990. sen jälkeen rakennus oli joitakin aikoja teknisen toimen varasto. Viimeksi rakennuksessa toimi kaupungin vetämä nuorten työpaja.

Valkoinen aseMa ja punainen WPK:n talo muodostavat Lauttakylän sillan tienoon ytimen.

aseMa on osa Lauttakylän sillan tienoota, joka seutukaavassa todetaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi alueeksi. aseMan naapurissa olevan WPK:n talon ravintoloitsijapariskunta Nikko remontoi ravintolaksi ja maalaispuodiksi vuonna 2008. Myös lähistön asuintaloja on kunnostettu vanhaa kunnioittaen. Kaupan yhteydessä alueen asemakaava muutettiin niin, että aseMasta tuli kaavalla suojeltu rakennus.

Teksti: asematar Minna Karru
Kuvat: Minna Karru & GalleriaK:n arkisto

Lisätietoa

aseMasta
galleriaK:n näyttelyistä
aseMatar Karrusta



Lue myös lisää  vuositeemasta Eläköön rakennus! ja tule mukaan järjestämään ohjelmaa rakennusperintöpäiville!