25.11.2015

Karkkilan ja Noormarkun ruukkialueille myönnetyt palkinnot juhlistavat teollisuusperinnön teemavuotta

Teollisuusperintöseura on myöntänyt teollisuusperintöpalkinnon kahdelle kohteelle osoituksena esimerkillisestä työstä teollisuusperinnön vaalimisessa. Karkkilan kaupunki ja Componenta Finland Oy Högfors saavat palkinnon Högforsin ruukkialueen suojelemisesta, säilyttävästä uuskäytöstä ja kehittämisestä. A. Ahlström Kiinteistöt Oy saa palkinnon Noormarkussa sijaitsevasta Makkarakosken sahamuseosta ja Ahlström Voyage -näyttelystä. Palkinnot juhlistavat vuonna 2015 vietettyä teollisuuden ja tekniikan perinnön teemavuotta.

Högforsin monipuolinen ruukkialue

Högforsin ruukin eri-ikäiset tuotantorakennukset, ruukinpatruunan kartano puistoineen ja työväen asuinalueet muodostavat valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi luokitellun miljöön. Osassa alueen tiloista toimii yhä Componenta Finland Oy Högforsin valimo, osassa muita yrityksiä. 1990-luvulla kunnostetussa konepajarakennuksessa toimii mm. Karkkilan kaupungintalo ja -kirjasto.

Högforsin vuosina 1996-2000 restauroitu masuuni Karkkilassa.
Kuva: Karkkilan ruukkimuseo.

Componenta Finland Oy Högfors ja Karkkilan kaupunki ryhtyivät jo 1980-luvun lopulla kehittämään aluetta. Teollisuusperintöseuran mukaan yhtiö ja kaupunki ovat tehneet yhdessä paikallisten asukkaiden ja yhdistysten kanssa pitkäjänteistä ja esimerkillistä työtä arvokkaan teollisuusmiljöön, suomalaisen teollisen työn ja teollisuusperinnön tallentamiseksi ja esittelemiseksi. Yhteistyöllä on saatu aikaan elävä ja paikkakunnan identiteettiä vahvistava teollisuushistoriallinen miljöö.

Makkarakosken sahamuseo ja Ahlström Voyage -näyttely

Vuonna 1806 perustettu Noormarkun ruukki on vuodesta 1870 lähtien ollut Ahlströmien hallinnassa, ja se on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. A. Ahlström Kiinteistöt Oy on tehnyt pitkäjänteistä ja ansiokasta työtä alueen teollisuusympäristön puolesta.

Ruukin saharakennus on kansainvälisestikin merkittävä teollisuusmuistomerkki. Sahan toiminta päättyi vuonna 1957 ja rakennus avattiin museona vuonna 2014. Sahamuseo esittelee sahausprosessin kulkua tukkipuusta lautatavaraksi, mutta myös yleisemmin sahateollisuuden merkitystä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa.

Alueen kankirautapajassa sijaitseva Ahlström Voyage -näyttely puolestaan kertoo Ahlström-yhtiöiden teollisuushistoriasta ja nykypäivästä. Osa näyttelytiloista valmistui jo vuonna 1996. Vuonna 2015 valmistui mittava laajennus, kun pajarakennus kunnostettiin ja otettiin kokonaisuudessaan näyttelykäyttöön.

Voyage-näyttelyn uusittu yläkerta Noormarkun ruukkialueella.
Kuva: Tiina Rajala.

Palkinnot juhlistavat teollisuusperinnön teemavuotta

Vuonna 2015 on vietetty eurooppalaista teollisuuden ja tekniikan perinnön teemavuotta, jota Suomessa on toteutettu osana Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. Teollisuusperintöseura juhlii teemavuotta jakamalla kaksi teollisuusperintöpalkintoa.

Teollisuusperintöseura ry on vuonna 1985 perustettu yhdistys, joka pyrkii toiminnallaan syventämään teollisen perinteen tuntemusta ja edistämään teollisuusperinnön dokumentointia, tutkimusta ja suojelua. Seura jakaa 2-4 vuoden välein teollisuusperintöpalkinnon teollisen perinnön suojelemista, tallentamista ja julkituontia harjoittavalle taholle. Vuonna 2015 Teollisuusperintöseura on osallistunut Euroopan kulttuuriympäristöpäivien suunnitteluun ja toteutukseen.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...