Europa Nostran ja EU:n Grand Prix -palkinnot jaettu

Lissabonissa julkistettiin viikonloppuna Europa Nostra -pääpalkintojen saajat sekä yleisöäänestyksen voittaja. Kuusi Grand Prix -palkinnon ja 10 000 euron palkintosumman saanutta hanketta valittiin aiemmin keväällä julkistettujen 28 hankkeen joukosta.

Suomen kanssa samassa kategoriassa ehdolla ollut Norsk kulturarv -säätiön nuorisohanke vei yhden pääpalkinnoista. Hankkeessa yli 22 500 lasta ja nuorta on kunnostanut 1 128 kulttuuriperintökohdetta ja jakanut niistä tietoa sadoille tuhansille norjalaisille. Omistautuneesta toiminnasta palkittiin romanialainen opettaja Paraschiva Kovacs, joka on omistautunut yli 40 vuoden ajan paikallisen kulttuuriperinnön vaalimiseen ja onnistunut vaikuttamaan paikallisten asukkaiden asenteisiin.

Konservointihankkeista palkittiin Ateenassa sijaitsevan arkkitehtuurikoulun Averof-rakennus, masuuni Saguntossa Valenciassa sekä Poundstock Gildhouse -kansanarkkitehtuurikohde Budessa Cornwallissa. Tutkimushankkeista Grand Prixin sai tutkimus Roomassa sijaitsevasta keisari Augustuksen kunniaksi rakennetusta  Ara Pacis (rauhan alttari) -muistomerkistä. 

Yleisö äänesti parhaaksi hankkeeksi Pamplonan linnoituksen restaurointihankkeen Espanjan Navarrassa.

Suomen hanke jäi siis tällä kertaa ilman pääpalkintoja.

Kilpailu järjestetään jälleen ensi vuonna - oletko mukana hankkeessa, joka ansaitsisi euroopanlaajuista huomiota? Lue ohjeet osallistumiseen täältä. Lisätietoja palkituista hankkeista ja palkintotilaisuudesta Suomen Kotiseutuliiton tiedotteesta. 

Tilaa vuoden 2012 julkaisu ennakkoon

Elokuun puolivälissä ilmestyvä Euroopan rakennusperintöpäivien julkaisu käsittelee monipuolisesti erilaisia liikuntaympäristöjä eri näkökulmista. Yksi niistä on luonnollisesti arkkitehtuuri.

Helsingin Olympialaisista tulee kesällä kuluneeksi 60 vuotta, minkä kunniaksi yksi kirjan luvuista on omistettu olympiarakentamiselle. Kisat ja niihin liittyvä rakentaminen muuttivat Helsinkiä varsin paljon. Erikoistutkija Hilkka Högström kertoo, kuinka Olympialaisten myötä suomalaiset tutustutettiin moniin uusiin ja outoihin lajeihin ja suorituspaikkoihin.

Rakennusten suunnittelussa hyödynnettiin kuitenkin perisuomalaista metsäistä ja kallioista maisemaa, johon rakennukset sovitettiin. Högström kertoo kisapaikkojen arkkitehtuurin olleen osa visuaalista mielikuvakampanjaa, jolla Suomea tehtiin maailmalle tutuksi. Olympiarakentamisen tavoite oli tyylikkyyden lisäksi kuitenkin tiukasti käytännöllisyydessä ja toimivuudessa. Rakennukset oli myös suunniteltu jäämään kisojen jälkeen kaupunkilaisten käyttöön.

Laakson ratsastusstadion, kuten muutkin Olympiarakennukset, saivat
aikanaan osakseen myös kritiikkiä. Kuva Sanna Käyhkö.

Hieman pienemmän piirin käyttämiä liikuntapaikkoja ovat hyppyrimäet, joista kirjassa kertoo professori Jouko Vahtola. Aluksi mäet olivat pieniä, puisia ja ne rakennettiin luonnonmäkiin. Ne jäivät lähes täysin puiden siimekseen.

Hyppyrimäkien koon kasvaessa niiden ulkonäkö alkoi herättää arvostelua. Toivoa asetettiin ehkä hieman yllättäen betonimäkiin, joita alettiin rakentaa 1960-luvulla mm. Kouvolaan (1961), Jyväskylään (1964) ja Hämeenlinnaan (1968) - Hämeenlinnan hyppyrimäen nykykuulemisia voi muuten lukea Pelastetaan hyppyrimäki! -blogista.

Tyypillistä suurelle osalle liikuntapaikkoja on se, että kenttien, ratojen ja muiden suorituspaikkojen tulee tarkkaan noudattaa kansainvälisiä lajimääräyksiä. Lisäksi tarvitaan vielä vähintään katsomot, pukuhuoneet ja huoltotilat. Liikuntapaikat eivät silti ole toistensa kopioita, vaan niissä voi kokea oman, erityisen tunnelman.

Entinen pikajuoksija Manuela Bosco kertoo kirjassa urheilu-uransa mieleenpainuvimmasta liikuntaympäristöstä, Mikkelin urheilukentän alueesta. Siellä tärkeintä on luonnon läheisyyden tuntu. "Se on luonut ja luo ainutlaatuisen rauhan urheilukentälle, joka ikään kuin uinuu vihreässä kehdossa", Bosco kirjoittaa.

Urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki puolestaan muistelee Helsingin Kalliossa sijaitsevaa Brahen kenttää ja sen urbaanimpaa vihreyttä: "Bragulle tuli yksi Helsingin ensimmäisistä tekonurmista 1990-luvun taitteessa. Poljimme sinne lähes joka päivä kotoa pelaamaan jalkapalloa, tennistä, koripalloa ja skeittaamaan."

Tiivistä tunnelmaa Olympiastadionilla. Kuva Hilkka Högström.

Tilaa kirja ennakkoon

Kirjaa kannattaa tilata hyvissä ajoin jo nyt. Kirja on tarkoitettu kaikille teemasta kiinnostuneille (museoille, opettajille, kirjastoille, yhdistyksille…) ja erityisesti rakennusperintöpäivien tapahtumanjärjestäjille.

Lähetä sähköpostia osoitteeseen erp(at)kotiseutuliitto.fi ja ilmoita tilausmäärä, toimitusosoite ja tapahtuma, mikäli se on jo tiedossa. Kirja on ilmainen ja kokonaan kaksikielinen.

Liikuntapaikat esittelyssä: Pajulahti-halli

Vuonna 2010 valmistunut Pajulahti-halli on mittasuhteiltaan valtava. Kuva Hilkka Högström.

Pajulahden urheiluopisto on yksi Suomen yhdestätoista valtakunnallisesta urheiluopistosta. Pajulahti sijaitsee luonnonkauniilla männikköisellä niemellä Nastolassa Iso-Kukkasen rannalla ja on yksi maan vanhimmista urheiluopistoista. 1949 rakennettua päärakennusta on laajennettu, uusia rakennusosia on 1970-luvulta alkaen. Asuntolat ja urheilutilat ovat rakentuneet 1950-luvulta alkaen keskittyen kallioisen mäenkumpareen laelle ja rinteille.

Pajulahti kuuluu niihin harvoihin urheiluopistoihin, jotka perustettiin Suomeen ennen sotia eli 1929. Muita ovat ikäjärjestyksessä Varala, Tampere, 1909 Suomen naisten Liikuntakasvatusliitto; Tanhuvaara, Karjalan Kannas,1903 (1950 aloitti Säämingissä, Savonlinnassa); Suomen Urheiluopisto, Heinolan Vierumäellä, 1927.

Vuonna 1952 Pajulahti siirtyi Työväen Urheiluliitolta Urheiluopistosäätiölle, TUK:n tukikohdaksi. Tämän seurauksena TUL perusti 1958 uuden Kisakeskuksen Pohjan pitäjään.

Pajulahti-halli on valmistunut 2010 (Arkkitehtitoimisto Pro Ark Oy). Se on mittakaavaltaan valtava ja rakennettu pääasiassa jalkapalloa ja yleisurheilua varten. Lisäksi tiloja on myös mm. jousiammuntaa ja sisäliikuntaa varten. Se on tilavuudeltaan toistakymmentä kertaa suurempi kuin samassa urheiluopistossa oleva Nikula-halli (rakennettiin 1955-56, laajennettiin 1969).

Liikuntapaikat esittelyssä: Ratinan Stadion

Ratinan stadionin katettu pääkatsomo on yksi hienoimmista teräsbetonikatsomoista Suomessa. Stadionin nykykatsomoissa on kaikkiaan 16 800 istumapaikkaa. Kuva Hilkka Högström.

Ratinan stadionin rakentaminen on yksi Tampereen kaupungin liikunta- ja urheilupaikkarakentamisen varhaisista virstanpylväistä. Samaan sarjaan kuuluvat sitä ennen valmistunut Pyynikin uimahalli, Koulukadun tekojäärata-alue sekä samoihin aikoihin Ratinan kanssa rakenteilla ollut Hakametsän jäähalli, kaikki liikuntapaikkarakentamisen pioneereja Suomessa.

 

Ratinanniemi oli alunperin Kalevankankaan-Pyynikin harjujonoon kuuluva korkea harju. Harjua käytettiin 1910-luvulta alkaen hiekanottopaikkana ja se madaltui lähes Pyhäjärven tasoon. Kiertävät tivolit ja sirkukset pystyttivät telttansa Ratinan soramonttuun.

Kaupunginarkkitehti Elis Kaalamo esitti 1932, että kaupunkikuvallisesti tärkeä niemi hyödynnettäisiin rakentamalla hiekkakuoppaan urheilustadion. Niemeen sijoitettiin luistinrata 1936.

Urheilukeskusta Ratinaan suunnitteli mm. Helsingin Olympiastadionin suunnittelijana tunnettu arkkitehti Yrjö Lindegren, mutta suunnitelmaa ei koskaan toteutettu. Sen sijaan paikalle valmistui Lindegrenin suunnittelemana Helsingin Olympialaisia varten 1952 väliaikainen, puurakenteinen katsomo, josta seurattiin heinäkuussa 1952 viittä Olympialaisten jalkapallo-ottelua. Niiden muistoksi stadionin viereinen aukio on nimetty Olympia-aukioksi. Aukion keskellä on Pentti Papinahon veistos "Vesieste"(1963).

Nykyinen stadion rakennettiin Tampereen kaupungin talonrakennusosaston toimesta 1963-1967 arkkitehti Timo Penttilän suunnitelman mukaan. Rakennesuunnittelun teki diplomi-insinööri Bertel Ekengren. Stadionia käytettiin ensimmäisen kerran 1965 Kalevan kisoissa.

Stadion peruskorjattiin vuosina 1995-2004. Ratinan stadion on myös RKY-kohde.

Europa Nostra -palkinnot - äänestä suosikkiasi

Maaliskuun lopulla julkistettiin Europa Nostra -järjestön jakamien kulttuuriperintöpalkintojen saajat, joista yksi oli joensuulaisen Tuupovaara-seuran hanke "Työtä ja restaurointiosaamista Joensuun maaseudulle 2009–2012". Palkittuja hankkeita oli yhteensä 28 ja palkintokategorioita neljä: konservointi, tutkimus, kulttuuriperinnön säilyttämiselle omistettu työ sekä koulutus ja tietojen lisääminen. Joensuulaiset nappasivat palkinnon viimeksi mainitussa kategoriassa.

Kesäkuussa jaettavista Grand Prix -pääpalkinnoista Suomen kanssa kilpailee siis monta hyvää hanketta. Esimerkiksi Tanskassa on elvytetty rannikon maatilojen katonrakennusperinnettä ja ranskalaiset ovat kehittäneet menetelmää maalausten konservointiin. Norjassa puolestaan on jo vuodesta 2000 ollut käynnissä projekti, jossa koululaiset ovat hoitaneet lähiseutunsa kulttuuriympäristöä.

Tänä vuonna järjestetään ensimmäisen kerran myös yleisöäänestys, jonka voittaja palkitaan kesäkuun palkintojenjakotilaisuudessa Lissabonissa 1.6. Mikä hankkeista sinun mielestäsi ansaitsee erityispalkinnon?

Europa Nostra

Hankkeisiin voi tutustua täällä ja äänestyslomake löytyy täältä. Äänestysaikaa on toukokuun lopulle. Lomakkeella voi jättää myös terveiset suosikkihankkeelleen!

Miten ottaa vuositeema huomioon tapahtumassa?

Euroopan rakennusperintöpäivien tapahtumanjärjestäjillä on vapaat kädet ideoida ja järjestää tapahtumia haluamistaan teemoista haluamallaan tavalla. Tapahtumien ei ole välttämätöntä liittyä vuositeemaan, sillä rakennusperintöpäivien tärkein tavoite on joka vuosi sama: tehdä rakennusperintöä ja kulttuuriympäristöä tutuksi ja lisätä niiden arvostusta.

Vaikka vuositeema ei ole pakollinen, sen avulla voi tutkiskella rakennusperintöä uudesta näkökulmasta ja houkutella tapahtumiin uutta yleisöä. Tämän vuoden teema Urheilu- ja liikuntaympäristöt ohjaa tapahtumia nimensä mukaisiin paikkoihin, mutta ei sulje pois muitakaan toteutustapoja.

Rakennusperintöpäivien tapahtumanjärjestäjillä ei kalenteriin ilmoitetuista tapahtumista päätellen ole ollut pulaa ideoista, mutta silti aina toisinaan on toivottu myös valmiita ehdotuksia. Tässä niitä tulee, toivottavasti ideat innostavat keksimään lisää kiinnostavaa ohjelmaa rakennusperintöpäiville. Myös perinteiset tapahtumat kuten kulttuuriympäristösuunnistukset ja -kävelyt sopivat hyvin tämän vuoden teemaan. Muistathan ilmoittaa tapahtumat kalenteriin!

Paikallista urheiluperinnettä

Urheiluhistoria vaikuttaa mielikuviimme eri paikoista ja alueista. On paljon paikkakuntia, jotka moni tuntee ensisijaisesti jonkin urheiluun liittyvän asian, kuten pesäpallon, hyppyrimäkien tai vaikka suopotkupallon kautta. Maantieteellisiä lajirajojakin voi vetää, ainakin mielikuvissa. 

Rakennusperintöpäivien ohjelmaa voi hahmotella miettimällä, mitä ovat tai ovat olleet paikkakunnan valtalajit. Miten ne näkyvät maisemassa? Entä miten urheilu- ja liikuntaympäristöjen rakennusperintö voi tänään?

 

Toimintaa tapahtumiin

Mahdollisuus tehdä ja kokeilla asioita kiinnostaa yleisöä. Syksyn rakennusperintöpäivillä voikin yhdistää voimat urheiluseuran kanssa ja järjestää tapahtumaan mahdollisuuden kokeilla jotakin urheilu- tai liikuntalajia. Lajin ei tarvitse olla mikään erikoisuus, esimerkiksi yleisurheilukentällä ohjelman järjestäminen käy helposti.

Lajien kokeilumahdollisuuksia voi järjestää muuallekin kuin varsinaisten urheilupaikkojen yhteyteen. Ohjelmassa olla jotain erikoisempaakin, esimerkiksi koulun liikuntapäivänä järjestettävien parkour- ja geokätkö-työpajojen voisi uskoa olevan suosittuja. Vähän pienemmille lapsille sopii vaikka jonkin vanhan pihaleikin opettelu. Vinkkejä leikkeihin esimerkiksi Perinneleikit ry:n ja Koulut liikkeelle -hankkeen sivuilta.

Kaipaako urheilukenttä tai lenkkipolku kunnostamista tai siistimistä? Rakennusperintöpäivät on hyvä tilaisuus järjestää talkoot ja parantaa lähiympäristön viihtyisyyttä yhteisvoimin. Kunta ja urheiluseurat mukaan!

Rakennusperintöpäivät voi myös yhdistää johonkin urheilutapahtumaan. Esimerkiksi kulttuurimaisemassa järjestettävä juoksutapahtuma voisi hyvin liittyä myös ERP:iin, kun osallistujille ja yleisölle tarjotaan kiinnostavaa tietoa reitistä ja sen varrella olevista rakennuksista.

Analyyttisemmalla otteella

Luennoilla, avointen ovien päivillä ja opastetuilla kierroksilla liikunta- ja urheiluympäristöihin voidaan tutustua pintaa syvemmältä tarkastelemalla suunnittelua ja arkkitehtuuria. Ovatko ratkaisut toimivia? Kaiteet, katokset ja katsomot on voitu piirtää huolella, tai sitten jokin tärkeä käyttäjien näkökulma on unohtunut suunnittelussa. Entä paikan sijainti, kulkuyhteydet, esteettömyys - ja esteettisyys?

Tapahtumaa voi suunnitella myös Kansallismuseon liikuntapaikkakyselyn ympäriltä. Ohjelmassa voisi olla vaikka muistelupaja, jossa kerrotaan, piirretään tai kirjoitetaan liikuntapaikkamuistoista.

***

Keksitkö lisää? Hyvä! Ideoista voi ilmoitella meille, ja tapahtuman lähestyessä siitä voi kertoa kalenterin lisäksi myös tässä blogissa, olehan yhteydessä.

Muistojen maauimalat liikuntaympäristökyselyssä

Kansallismuseon liikuntaympäristökyselyyn tähän mennessä saapuneissa vastauksissa on muisteltu erityisesti 1960-lukua ja lapsuuden liikuntapaikkoja. Vastaajille mieleen jääneitä paikkoja ovat olleet luisteluradat, urheilukentät sekä maauimalat.

Kotkan maauimala joskus ennen 1960-lukua. Kuva Museovirasto Albin Aaltonen.

Maauimalat olivat merkittäviä paikkoja kaupunkilaislapsille. Niissä myös käytiin paljon. Yksi vastaajista kertoo viettäneensä kesät Uimastadionilla, koska perheellä ei ollut yhteyksiä maaseudulle. Päivät olivat yksinäisiä, sillä kaverit viettivät kesälomaa maalla.

Kirjoittaja teki joka aamu eväät ja käveli äidin jättämät 20 penniä taskussaan uimastadikalle, jossa vierähti usein koko päivä. Altaissa vietetty aika ei mennyt hukkaan: Palkinnoksi jäi hyvä uimataito ja uimamaisterin arvo. Kirjoittaja kertoo Uimastadionin säilyneen hyvänä muistona. Se oli paikka, joka tarjosi yksinäiselle lapselle tekemistä pitkiin kesäpäiviin.

Toinen kirjoittaja muistaa Kumpulan maauimalan, jossa hän monen muun kaupunkilaislapsen tavoin oppi uimaan. Paikka oli jäänyt kirjoittajalle hyvin mieleen. Hän kertoo, että juuri mikään ei ollut muuttunut, kun hän parikymmentä vuotta myöhemmin palasi sinne omien lastensa kanssa. Sisääntuloporttikin kolahti samalla tavalla kuin omassa lapsuudessa.

Millaisia muistoja sinulla on liikuntapaikoista? Kansallismuseon kerää muistoja ja kokemuksia kaikenikäisiltä vastaajilta eri vuosikymmeniltä ja erityyppisistä liikunta- ja urheiluympäristöistä. Voit kertoa johonkin paikkaan liittyvistä muistoista, sen historiasta tai vaikka sen kohtaamista uhista. Voit lähettää myös valokuvia. Katso lisätiedot täältä ja osallistu!