Näkymätön kulttuuriympäristö Turun Vanhalla Suurtorilla

Vanhat kaupunkimiljööt kiinnostavat ja niistä on tullut yksi matkailun vetovoimatekijöistä. Vuosisatojen aikana muotoutuneiden kerrostumien luoma tila synnyttää mielikuvia samalla kun ne ovat oman arvojärjestelmänsä näkyvä ilmaus. Ne ovat voimavara ja imagon luoja, joiden avulla rakennetaan tunnettavuutta, mielikuvaa ja kiinnostavuutta. Niillä on kulttuurihistoriallista merkitystä identiteettinsä kautta, mikä korostuu paikkaa dominoivien maamerkkien välityksellä.

Olen 30 vuoden ajan seurannut niin läheltä kuin kaukaa projektia, jonka tavoitteeksi on asetettu Turun keskiaikaisen kaupunkikeskustan korjaaminen ja kehittäminen. Paikka on meille kaikille tuttu - täällä sijaitsee se kuuluisa parveke, jolta perinteisesti joka jouluaatto julistetaan joulurauha. Tämä tapahtuma on paikan henki – genius loci. Sen voi ymmärtää vain, jos samaistuu ympäristöön tai sen voi kokea tietyn tapahtuman kautta. Tämä paikka on siis monelle merkityksellinen ja siihen samaistutaan. Juuri kohtaaminen ja elävyys tuona tiettynä hetkenä luovat paikalle sen hengen. Samalla tavalla rakentuu imago. Harvalla kohteella on sellainen imago, että se miellyttää kaikkia – joulurauhan julistuksen perinteen ja siihen liittyvän tapakulttuurin näkökulmasta tällä paikalla on.

Turun Vanha Suurtori kuvattuna Turun tuomiokirkon suunnalta. Oikealla
vasemmalle Katedralskolan, Brinkkala, Vanha raatihuone, Hjeltin talo, Juseliuksen talo.
Keskiaikainen raatihuoneen tori avautui vanhan raatihuoneen edestä alas oikealle
jokirantaan asti. Alue on näkymätön kulttuuriympäristö, sillä mikään elementti ei
tuo ilmi historiallisia faktoja. Kuva: Juha Lukala, 2012. 

Kyse on siis Turun Vanhasta Suurtorista, Suomen ensimmäisen pääkaupungin keskiaikaisesta kaupunkikeskustasta. Eurooppalaisen mittapuun mukaan Turku oli keskiaikana verraten vähäinen kaupunki, jota ajalle tyypillisesti hallitsivat sekä linna että Kirkkokorttelin keskipisteenä kohoava kirkko. Maallisen Luostarikorttelin keskipisteeksi nousi keskiaikaisen Turun foorumi tori. Määräajoin toistuvia kauppatilaisuuksien, valtiollisten ja yhteiskunnallisten toimitusten ohella se oli myös liikenteen solmukohta ja sen varrella sijaitsi useita julkisia rakennuksia. Tärkein niistä oli torin yläpäässä sijaitseva raatihuone.

Venäläisjoukkojen miehityksen jälkeen 1720/30-luvulla kaupunkikuva uudistui maltillisesti. Apuna käytettiin ranskalaista klassismia edustavia mallikirjoja, joiden esimerkkejä sovellettiin paikallisiin olosuhteisiin. Julkisessa rakentamisessa käytettiin 1600-luvun barokki-tyyliä, josta parhaana esimerkkinä oli oleva uusi, saksalaissyntyisen Samuel Bernerin suunnittelema raatihuone, joka vihittiin käyttöön 1736.

Aikaisemmin alueen tapahtumilla ja yleisellä merkityksellä oli ollut suurempi vaikutus kuin ulkoisilla muodoilla. Nyt keskeinen sijainti torin yläpäässä ja rakennuksen funktio heijastuivat ulkoisessa arkkitehtuurissa. Rakennusta onkin luonnehdittu maassamme aikansa komeimmaksi ja edustavimmaksi arkkitehtuurin edustajaksi, josta sekä Rauman että Porvoon raatihuone on saanut vaikutteensa. Alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan Bernerin raatihuone toimi Turun paloon saakka 1827.

Turun palon jälkeen ja ennen 1984 käynnistettyä Vanha Suurtori- korttelin elävöittämis/korjausprojektia alue vaipui hiljaisuuteen ja se tunnettiin poliisilaitoksen sijaintipaikkana ja joulurauhan julistuksesta. Projektin tavoitteeksi asetettiin alueen liittäminen ympäristöönsä sekä historiallisesti että toimivasti niin, että toimenpiteet suoritetaan rakennusten ja niitä ympäröivän miljöön ehdoilla. Lopputulos kuitenkin kertoo pysähtyneisyyden korostamisesta ja alueen museoimisesta.

Olen väitöskirjassani ruotinut Suomen tunnetuimman kohteen kautta kulttuurihistoriallisten arvojen merkitystä korjaus/kehittämistoimenpiteissä ja kysynyt, onko arvostatus etu vai haitta. Analysoidessani toisaalta alueella toteutetun projektin onnistumista ja toisaalta kohteen mahdollista nostalgian avantgardea olen tullut siihen lopputulokseen, että keskiaikaisen kaupunkikeskustan alueella vallitsee epäonnistuneiden ratkaisujen johdosta ristiriita todellisuuden ja ihanteen välillä. Mikään toteutettu korjaustoimenpide ei muovaa suuren yleisön kuvaa alueen/kohteen menneisyydestä. Historialliset kehitysvaiheet on unohdettu sen sijaan että paikalle olisi luotu lisäarvoa sen identiteetin, aitouden, tunnettavuuden ja luottamuksen avulla. Meillä on näkymätön kulttuuriperintö. Paikan luettavuus ei tule esille ja emme tiedä, mihin se kulttuurisesti kuuluu.

Kysymys paikan luettavuudesta liittyy ajatukseen palauttaa Bernerin raatihuone alkuperäiseen asuun. Asiasta on keskusteltu Turussa 1930-luvulta lähtien, kun Ruotsin sota-arkistosta löytyivät alkuperäiset piirustukset. Hanketta ajettiin innokkaasti, koska entistettynä alkuperäisen rungon omaava raatihuone ei olisi keinotekoinen tyylirestaurointi. Kyse olisi palauttavasta ”wie es eigentlich gewesen ist ” –toimenpiteestä; ts. sekä kotiseutuun kohdistuvasta historiallisen symboliikan että vanhaan kaupunkiarkkitehtuuriin kuuluneen elementin palauttamisesta Turun linnan ja Turun tuomiokirkon rinnalle.

Vanha raatihuone Bernerin barokkiasussa. Piirustuksessa näkyvä
kalkkikiviportaali on säilynyt ja se on varastoituna Turun museokeskuksen
kokoelmissa. Lähde Järventaus, Esko, 1958-1959, Turun vanha raatihuone.
Julk. Turun kaupungin historiallinen museo, vuosijulkaisu 22-23, s. 24.

Kun keskustelu 1980-luvulla nostettiin uudelleen esiin, vastakkain olivat kulttuurihistoria ja historiakulttuuri. Tukeuduttiin vanhaan ajatusmaailmaan ja kriteereihin, jotka kirjoitettiin vuosikymmeniä sitten aivan toisenlaiseen maailmaan. Ne ohjaavat edelleen arvokohteiden korjauksessa noudatettavia periaatteita ja ns. palauttavat rakennusoperaatiot torjutaan helposti, kun ne liittyvät rakennuksen ulkoiseen asuun. Sitä vastoin niitä ratkaisuja, jotka tehdään sisätiloissa, ei nähdä samanlaisena ongelmana, vaikka ne sitä periaatteellisesti olisivatkin.

Kaupunkikäsitystä tutkinut Kevin Lynch korostaa em. kaupunkikuvan luettavuuden merkitystä. Juuri tämä elementti muodostaa mielikuvan ympäristöstä, miten se koetaan. Tätä visuaalista maisemaa pitää voida suunnitella ja muokata rakentamisen keinoin. Turun keskiaikainen kaupunkikeskusta on kokonaisuus, oman aikansa ja kulttuurinsa mukaisesti tuotettu. Lynchin teorian mukaan tietty yksittäinen, joukosta erottuva piirre voi muodostaa paikan identiteetin. Mitä torialueesta jää nyt mieleen, kun sillä ei ole sille kuuluvaa maamerkkiä?

Olen tutkimuksessani yhdistänyt ympäristön näkymättömän perinteen ja sen luettavuuden palauttamisen Saksassa suoritettuihin vanhan, toisen maailmansodan aikana tuhoutuneen rakennuskannan palauttamistoimenpiteisiin. Symboliarvoa omaavien rakennusten rekonstruointia korostetaan nimenomaan sillä, että lopputulos omalla tavallaan korjaa kaupunkikuvassa olevan haavoittuneisuuden ja menetysten jäljet. Se hyväksytään tunnesyistä mutta myös paikkaan kuuluvana ja osana tunnettavuutta. Vanhojen kaupunkikeskustojen uusvanhoilla rakennuksilla on tietty rooli ”wo es war und wie es war”.

Tornin palauttaminen ei kuitenkaan yksin saa ihmisiä oleilemaan, viihtymään ja viipymään hiljaisuutta huokuvalla alueella ilman erillistä syytä. Miljöön on oltava kunnossa monella tasolla, jotta tila otetaan käyttöön ja että se lisää koko kaupungin vetovoimaisuutta ja vahvistaa identiteettiä. Kohteen erityispiirteet hyvin tuntien rohkenen toivoa, että näkymättömyys puhuttelisi ja herättäisi sekä kyseenalaistamaan että päivittämään itsestään selvänä pidetyt restaurointiperiaatteet ja antikvaarisen ajatusmaailman.

FT Tarja-Tuulikki Laaksonen
Teksti pohjautuu kirjoittajan väitöskirjaan ”Kulttuurihistorialliset arvot korjauksessa – etu vai haitta? Esimerkkikohteena Turun keskiaikainen kaupunkikeskusta Vanha Suurtori”, joka tarkastettiin 2.11.2012 Tampereen teknillisessä yliopistossa.