1.2.2012

Tervetuloa mukaan järjestämään rakennusperintöpäiviä

Euroopan rakennusperintöpäivien tapahtumia toteuttavat paikalliset toimijat. Kaikki kiinnostuneet tahot yksityisistä henkilöistä erilaisiin virallisiin ja epävirallisiin yhteisöihin ovat tervetulleita mukaan järjestämään tapahtumia. 

Tapahtumia ovat perinteisesti olleet avointen ovien päivät, opastetut kävelyretket, näyttelyt, seminaarit ja monenlaiset muut rakennusperintöön liittyvät paikallistapahtumat. Rakennusperintöpäivät ovat myös hyvä tilaisuus järjestää rakennusperinnön hoitoon liittyvää koulutusta ja neuvontaa. Kaikki tapahtumat julkaistaan tapahtumakalenterissa.

Tapahtumien pääperiaatteita
Tapahtumat järjestetään syyskuun toisena viikonloppuna. Tapahtuma voi sijoittua viikonlopun ulkopuolellekin, jos järjestäjät haluavat yhdistää sen toiseen tapahtumaan, esimerkiksi kotiseutupäiviin. Järjestäjät ideoivat ja toteuttavat tapahtumia vapaasti, mutta muutama asia tulee ottaa huomioon:
  • Tapahtuma voi liittyä vuositeemaan tai yleisesti rakennusperintöön.
  • Tapahtuma pyritään pitämään yleisölle maksuttomana tai omakustannehintaisena.
  • Tapahtumista tiedottamisessa käytetään ERP-logoa, joka on käytössä kaikkialla Euroopassa. Tapahtumapaikka kannattaa myös koristaa ERP-lipuilla
  • Ohjelmatiedot ilmoitetaan rakennusperintöportaalin kalenteriin. Myös ne tapahtumat, joita ei haluta kalenteriin (esim. koulujen sisäiset tilaisuudet) ilmoitetaan tiedoksi seurantaa varten.
Käy katsomassa lisätietoa tapahtumien järjestämisestä Rakennusperintöportaalin ERP-sivuilta.

Tapahtuman jälkeen osallistujamäärä ja muu palaute kaikista tapahtumista toimitetaan Suomen Kotiseutuliittoon ja ympäristöministeriöön palautelomakkeella. Muistathan täyttää lomakkeen - palaute on tärkeää rakennusperintöpäivien kehittämisessä.

Tervetuloa mukaan - otathan yhteyttä!
Suomen Kotiseutuliitto, puh. (09) 612 63223, erp[at]kotiseutuliitto.fi

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...