8.9.2015

Teollinen perintö esillä Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä – etsi oma tapahtumasi


Euroopan kulttuuriympäristöpäivien pääviikonloppua vietetään tänä syksynä 11.–13.9. jolloin eri puolilla Suomea järjestetään kymmeniä tapahtumia. Koko Euroopassa tapahtumia järjestetään kymmeniä tuhansia.

Vuoden 2015 teema on Teollisuuden ja tekniikan perintö. Teollisuuden ympäristöt, rakennukset ja koneet ovat vuosisatoja vaikuttaneet eri paikkakuntien identiteettiin. Teollinen perintömme kertoo muutoksen, kehityksen ja luovuuden tarinaa sekä valottaa entisajan työtä ja elämää. Vuonna 2015 nostetaan teollisuus ja tekniikka esille osana kansallista ja eurooppalaista kulttuuriperintöä. Teema on ensimmäistä kertaa yhteinen koko Euroopan laajuiselle European Heritage Days -kokonaisuudelle. 

Vanhankaupunginkoski Helsingissä. Kuva: Liisa Lohtander

 Kulttuuriasioista vastaava komissaari Tibor Navracsics on teemasta mielissään.

— Euroopan monimuotoinen teollisuusperintö voi vaikuttaa positiivisesti koko maanosan taloudelliseenkin kehitykseen. Itsestään selvästi teollisuusperintö on myös erinomainen oppimisen, viihtymisen ja kotoutumisen kulttuuriympäristö. Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä kaikki nämä elementit yhdistyvät, kun miljoonat ihmiset ympäri Euroopan tutustuvat teolliseen perintöönsä ja lähiympäristöihinsä, kulttuurikomissaari Navracsics toteaa Euroopan neuvoston ja Euroopan komission tiedotteessa. Kulttuurikomissaarin salkussa ovat myös opetusala sekä nuorisotyö ja urheilu.

— Olen iloinen, että näinä aikoina niin moni maa on valinnut yhteisen teeman – teollinen perintö voi tarjota vahvan yhdistävän elementin koko Euroopalle, komissaari jatkaa.


Suomessa kymmeniä tapahtumia ympäri maan


Ohjelmistossa on mukana tänä vuonna esimerkiksi Varkauden teollisuudesta kertova näyttely, useita kävelykierroksia Tampereella ja Innostu kulttuuriympäristöstäsi! -tapahtumasarja Keski-Suomessa. Pääkaupunkiseudulla teolliseen perintöön voi tutustua esimerkiksi Vantaan Tikkurilassa, Helsingin Sörnäisissä tai Tekniikan museolla. Teollisuuden esittelyn hengessä tämän vuoden tapahtumissa pääsee tutustumaan myös moneen tehtaaseen ja ruukkialueeseen. Kaikkiaan tapahtumia on noin 50 kunnassa. 

Teollinen perintö näyttäytyy monissa eri muodoissa.

 Tapahtumat järjestetään paikallisin voimin, ja niihin on useimmiten vapaa pääsy. Lisätietoja saa www.rakennusperinto.fi -sivuston kalenterista. Sosiaalisessa mediassa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumia ja uutisia voi seurata tunnisteella #kulttuuriympäristöpäivät.


Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu jatkuu lokakuulle


Lapsille ja nuorille suunnattu Kulttuuriympäristön tekijät-kilpailu jatkuu 15. lokakuuta asti. Kilpailutehtävässä tuodaan esille oman lähiympäristön teollista tuotantoa ja erilaisten teollisten tuotteiden elinkaarta.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...